perjantai 25. syyskuuta 2009

Tunnustusta


Sain ihkaensimmäisen tunnustuksen. Kiitos Flikka! Tunnustukseen kuuluu, että kerron 5 minulle tärkeintä asiaa ja perustelen ne.

1. Perhe. En olisi päässyt elämässäni näin pitkälle ilman vanhempieni ja sisarusteni tukea.

2. Terveys ei ole itsestäänselvyys. Sitä pitää vaalia.

3. Ystävät. Ystävien avulla selviää elämän ylä- ja alamäistä.

4. Luonto on loputon inspiraation lähde. Siihen liittyy moni harrastukseni ja toivottavasti työtkin myös tulevaisuudessa.

5. Käsityöt. Erilaiset käsityöt ovat seuranneet mukana jostain 5 tai 6 -vuotiaasta asti. En osaa olla näpräämättä jotain.

Viisi tunnustustani jaan edelleen Paulalle, Taluttimelle, Anulle, Nejalle ja tietysti Miia-Rebekalle.

Kuka neuloo huiviani? Otin salaattikulhosta pari päivää maanneen Victorian Trellis -huivin ja ällistyin pituutta. Muistikuvassani oli noin puolimetriä huivia ja kulhosta nousi toista metriä. Kuudenkymmenen tuuman (152 cm) mittanauha ei riittänyt huivin mittaamiseen. Pitänee vähitellen laskea kuvionkertauksia, ettei tule aivan mahdottoman kokoista. En halua kuulla kommentteja päiväpeitteiden mukana kuljettamisesta.

Kiitos muuten säännöllisistä kommenteistanne. Alkaa tuntua siltä, että joku jopa lukee blogiani, enkä höpise itsekseni levottomia kuvitellen olemattomia lukijoita. xD

3 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Voi kiitos tunnustuksesta :) .

Jospa teillä asuu neulomista harrastava kotitonttu, joka ei oo malttanut pitää näppejään erossa sun huivista ;) .

Talsu kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta :) Täytyy ajatella tätä tovi, ennenkuin polkkaan ...

Anu / Ei kissa karvoistaan kirjoitti...

Kiitos minunkin puolestani! Yritänpä saada tämän jaettua eteenpäin, kun kerrankin jonkun tunnustuksen sain :)