sunnuntai 9. tammikuuta 2011

SYTYCKin lopputunnelmat

So You Think You Can Knit -haasteeseen lähdin syksyllä innoissani. En oikeastaan edes harkinnut haasteeseen mukaan lähtemistä, vaan olin heti mukana. Olen ehdottomasti balettitanssija eli pitsineuloja ja siihen tanssiin sitten ilmoittauduinkin. Haasteessa uudeksi tanssityylikseni sain Bollywoodin. Piti siis keksiä jotain erikoista, mitä en ole ennen tehnyt. Haasteen puitteissa opettelin neulomaan vasenkätisesti ja tutustuin perusteellisesti eri neulontatyyleihin ja silmukoiden luomiseen. Oma idea oli pitkään hukassa.

Yhtenä päivänä pyörin Haruni-huivini kanssa peilin edessä ja sain aluksi hyvin kummalliselta tuntuneen idean. Voisiko huivin kaavioista neuloa liivin ylhäältä alas. En ole juurikaan neulonut vaatteita, varsinkaan omasta päästä ja mitään vaatetta en ole neulonut ylhäältä alas. Pitsikuvioissa suunta näkyy ja huivin upeat reunat saisi tehtyä helmaan. Sellaiseen lopputulokseen ei pääsisi mitenkään alhaalta ylöspäin neulomalla. Haaste oli hirvittävä. Ei ohjetta, kokemusta eikä oikein mitään muutakaan. Kuviot sentään olivat tutut. Neuloin ennen varsinaisen projektin aloittamista koetilkuksi etukappaleen yläosaa toisesta langasta.


Aloitin varsinaisen projektin Novitan Nallesta, jonka kaivoin varastoistani. Itseprojektista en lopulta ollut kauhean innostunut. Projekti kangerteli ja purin ja aloitin alusta parikin kertaa. Yläosasta oli tulossa liian suuri ja avoin ja lopputuloskin on hiukan liian avonainen. Projektista tuli pikkuisen pakkopullan makuinen, kun vuosi lähestyi loppuaan ja edistyminen oli pysähtynyt. Kun pääsin kainaloiden ohi ja sain koko homman yhdelle puikolle suljetuksi neuleeksi, projekti tuntui olevan hujauksessa valmis. Lopullisesti projekti valmistui vain muutamaa tuntia ennen vuoden vaihtumista, mutta ihan hyvissä ajoin, enkä joutunut kovin kovaa loppukiriä tekemään. Pingotus oli hankalaa ja petyin lopputulokseen, mutta nyt muutaman yön nukuttuani olen ihan tyytyväinen. Aina ei voi onnistua täydellisesti.

Jälkitunnelmina olen tyytyväinen, että osallistuin. Opin uusia tekniikoita ja juttuja ja sain rohkeutta aloittaa suurempia projekteja. Ehkä seuraavaksi neulon ohjeesta jonkin vaatteen. Uuteen SYTYCKiin en ehkä heti lähtisi mukaan, mutta jonkun vuoden päästä voisi haaste olla taas paikallaan. Päihitin ainakin itseni ja se on minulle tärkeintä.



SYTYCKini lyhyesti
Lähdin soitellen sotaan ja ilmoittauduin pitsineulojaksi eli balettitanssiin.
Eritanssityylejä mietiskelin kovassa kuumeessa.
Sain tanssityylikseni Bollywoodin.
Tutustuin eritapoihin neuloa.
Opettelin neulomaan vasenkätisesti.
Neuloin ideastani ihmelirpakkeen.
Sukelsin silmukoiden luomisen ihmeelliseen maailmaan.
Lähtölaukauksen kajahdettua loin silmukat kahteen ihmelirpakkeeseen.
Lusmuilin puolet kisanajasta ihan muita projekteja neuloen.
Sain muutamaa tuntia ennen määräaikaa valmiiksi projektin, mutten ollut oikein tyytyväinen. 

6 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Kaunis liivihän siitä tuli ja on kyllä tosi upea, kun ajattelee, että tuosta noin vain muutit huiviohjeen liiviksi. Ei vaan musta olis sellaiseen!

Nunt kirjoitti...

Et ole tyytyväinen o_0 Hienoltahan tuo näyttää!

(joo, mä tiedän, mä en ole ikinä tyytyväinen omiin neuleisiini. Aina joku mättää...)

Nunt kirjoitti...

Ja täytyy vielä sen verran kommentoida, että pingotus tekee kyllä ihmeitä, tuosta ensimmäisestä puikoilla-kuvasta voisi luulla, että tulossa on palmikkoa :D

Tess kirjoitti...

Kaunis liivi! Minusta tosi hieno suoritus ja lopputulos :)

Seijasisko kirjoitti...

Tulin pitkästä aikaa vierailulle blogiisi ja olekin saanut ihastella monenlaisia toinen toistaan kauneimpia töitä-niin kuin tämä liivikin. Hyvää alkanutta vuotta!

Mari kirjoitti...

Kaunis liivi ja hienosti sovellettu tuo huivin malli liiviin! Kuten Nunt, minäkin katsoin ekaa kuvaa ja ajattelin, että olet neulonut palmikoita :)