torstai 5. toukokuuta 2011

Toukokuun tuulia

Noro-raidat menivät purkuun ja tilalle tuli huivi projekti. Pidin väreistä, mutta raidat eivät lopulta puhutelleet samalla tavalla kuin inspiraation lähteessä. Innokkaana podcastien kuuntelijana olen saanut osani Daybreak-kuumeesta. CampKIPin jälkimainingeissa porukka meren takana pisti KALin pystyyn ja hinku osallistua oli melkoinen. Onneksi porukassa on enkeleitä ja sain ohjeen lahjaksi. Ohje on sopivasti sukkalangalle. Raidoiksi ajattelin kahta väriä Noroa ja kun Norot saan kulutettua loppuun laitan lisää viininpunaista reunaan. Uskon, että väriyhdistelmä toimii. Samalla huomasin, että silmukkamerkkini ovat pääasiassa hillittömän suloisia ja herkkiä, eivätkä oikein istu tällaiseen projektiin. Täytyy suunnitella eri tyylisiä silmukkamerkkejä seuraavan kerran, kun helmeilen siskoni kanssa. Onneksi laatikosta löytyi hauska kerroslaskurimerkki ja perus mustat silmukkamerkit, joka ei riitele projektin kanssa. Herkät vaaleanpunaiset lasihelmimerkit riitelivät nimittäin aika ikävästi.


Luonnontieteily on päässyt vaikuttamaan aika pahasti neulomiseen, kun alkaa laskemaan huivien silmukkoita Excelissä. Kaikki tekeillä olevat huivit ovat päässeet taulukoihin. Se on olevinaan niin kätevää, kun tietokone laskee kuinka monta riviä pitää neuloa, jotta huivissa on 169 silmukkaa. En tiedä kannattaako aikaa ja energiaa tuhlata matemaattisten kaavojen kehittämiseen ja taulukoiden rakentamiseen. Jännästi karisee kuvitelmat omasta luonteestaan. Suurpiirteisyydestä on varmaan turha puhua, kun laskee silmukoita Excelillä.

------------

Lankalaihdutus meni maaliskuussa aivan plörinäksi. Lankaa tuli enemmän kuin käytin. Onneksi en kuitenkaan ostanut lankaa enempää kuin käytin. Langan kulutus oli samaa luokkaa kuin edellisissäkin kuukausissa, vaikka minusta tuntuu että neuloin vähemmän. En käsitä miten voi olla niin tarkkaan suunnilleen samat grammamäärät kuukaudesta toiseen. Metritkin kieppuvat siinä (vajaan) 2 kilometrin kieppeillä. Viime kuussa lukema oli jopa hiukan yli 2 kilometriä. Hurjaa.

----

PS. Lumoavan langan blogissa on arvonta! 

1 kommentti:

Tui kirjoitti...

Mulle tarttui kanssa Daybreak-kuume, ohje on ollut jonossa iäisyyden ja ohjeenkin sain jo viime vuonna mutta nyt vasta on menossa puikoille KAL:n innoittamana!

Ja mä käytän Neule-Laikaa kaikissa laskujutuissa, Laika parka joutuu aina laskemaan kaiken mulle kun mä oon niin matikkarajoitteinen. :D