Olin viikolla neuletapaamisessa Lumoavassa langassa ja silmäilin alennuspuuvilloja, kun oli niin nättejä värejä. Sieltä sitten tarttui mukaan yksi kerä ihanan värinen kerä Muskatia. Kaunis punaliila kerä seurasi minua kotiin kuin puolivahingossa. Minulla on ollut hinku neuloa silkkilangasta bolero tai hihatin ja katselin lähinnä silkkilankoja sillä silmällä, muttei ollut mieleistä väriä tarpeeksi, joten se jäi. Minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä tekisin puuvillalangalla. Enhän minä virkkaa. Pari päivää kerää hypisteltyäni päätin, että teen lisää pannulappuja äidin opettamalla perinnemallilla, josta olen blogannut aiemmin. Siihen tarvitsin tietysti toisen kerän ja lauantaiaamuna lähdin aikaisin kaupungille ja kävin marketeissa ja odottelin Lumoavan langan avautumista. Halusin päästä pois kaupungista kiireesti ennen päivän kuumuuden pahimpia tunteja. Sen piti olle yksinkertaista. Yksi vaaleanpunainen kerä lankaa, kassalle ja helletää pakoon hoitamaan kissaa loppupäiväksi. No eiköhän lankakaupassa ollut ystävälläni Raikulla työpäivä ja jäin suustani pahasti kiinni. Neljän tunnin jälkeen raahasin itseni puoliväkisin ulos viiden lankakerän kanssa. Piti sitä kissaa hoitaa ja ulkoiluttaakin vielä. Ostin toisetkin pannulappulangat ja vielä Dropsin Safrania kaksi kerää koukuttavaksi. Teekannun ja vesipannun alle ei tarvitsisi kuin yhden parin lappuja, mutta kai ihminen tarvitsee kauniita pannulappuja ja koukuttuja rättejä. Joopa joo ja kun kädetkin tykkää kyttyrää virkkaamisesta. Siis oikeasti! Kenellä muulla menee lankakaupassa neljä tuntia?!?! Ei kyllä ollut ensimmäinen kerta. Onko se silloin spontaani neuletapaaminen? Neule tosin ei ollut mukana.
Menin hoitokissalle ihan yökylään, kun kämppäni lämpötila nousi yli 30 asteen ja nukkumisesta ei tulisi yhtään mitään. Kissan nukkumista seuratessa joutaa sopivasti kuuntelemaan neulepodcasteja ja virkkaamaan. Nettikeskusteluissa joku mainitsi jotain veitsiotteesta virkkauksen yhteydestä ja sain siitä inspiraation kokeilla pitää koukkua samalla lailla kuin ruokailuveistä. Koin varsinaisen valaistuksen, kun tajusin, ettei sillä lailla peukaloa pääse puristaessakaan taivuttamaan liiaksi ulospäin. Yliliikkuva peukalonivel tekee sen, että peukalon pään liikkuvuus on lähes 180 astetta. Normaaleilla nivelillä varustetuilla ihmisillä se lienee alle 90 astetta. Eikä se edes satu, ellei peukalo ole kauan väärään suuntaan taipuneena, kuten pidemmässä tai toistuvassa virkkaussessiossa. Virkkasin kaksi pannulappua yhdessä viikonlopussa eikä tunnu missään. Ennen virkkasin pari riviä pannulappua kerrallaan. Se oli kaikki aivan liian hyvää ollakseen totta. Jotainhan pitää aina mennä pieleen, ettei elämä olisi liian helppoa.
Projekti: Pink Crochet Potholders (Ravelry)
Ohje: Vanha sipoolainen malli
Koko: 20 cm x 20 cm
Lanka: Garnstudio DROPS Muskat
Menekkki: 100 grammaa
Koukku: Phantom 2mm virkkuukoukku
Fiilis: Nuo värit, niin ihanat värit!
Lanka otti ja loppui aivan viime metreillä kesken. Tiesin kyllä, että 100 metriä per väri on hieman nafti määrä. Tiesin tehdä lapuista erilaiset, jotta lanka riittäisi, mutta tummempi lanka loppui kesken. Virkkasin, sitten vaaleammalla langalla pienemmät nypyt ja sain lenkin tehtyä. Luulin, että sillä selviän, mutta 10 senttiä ja lenkki jäi edelleen toiseen tekemättä, kun virkkasin pienemmät nypyt toiseenkin lappuun. Seuraavat Muskat-pannulaput teen muutaman silmukan kapeampina, niin varmasti riittää lanka. :K
Tekstit
3 kommenttia:
Ihania patalappuja! :)
Minä olen koko ikäni pitänyt koukkua kädessäni veitsiotteella, joskus olen kynäotetta kokeillut, mutta en kykene virkkaamaan sillä tavalla, kun taas veitsiotteella jälkeä syntyy viuh vauh tuosta vaan. :) Ja silti sain perjantaina kuulla eräältä alakoulun käsityönopettajalta, että pidän virkkuukoukkua "väärin" - mun mielestä ei voi pitää väärin, jos jälkeä syntyy, on vain erilaisia tapoja pitää koukkua, ihan kuin on erilaisia tapoja neuloakin. Kiva, että joku muukin on kokenut veitsiotteen hyväksi, ehkäpä se onkin se "oikea" ja se kynäote "väärä"... ;)
Kauniita patalappuja. Ja nuo värit on kyllä niin ihanat.
Minä olen kovasti ihmetellyt sitä, miksi se minunkin käyttämäni veitsiote on mukamas niin väärin. Kukaan ei ole koskaan sitä perustellut, mutta silti lapsille koulussa sitkeästi opetetaan sitä "oikeaa" tapaa, joka minun mielestäni on hitaampi ja ranteelle rasittavampi. Ilmeisesti sitten sormillekin, kun niin monet valittaa peukalon kipeytymisestä.
Olen miettinyt, että voiko tuo käsitys "oikeasta" virkkausotteesta johtua sitten siitä, että kynäote näyttää sievemmältä... ja jossain vaiheessa kait virkkaus on sitten ollut sellainen harrastus, jossa sillä sen itse tekemisenkin esteettisyydellä on ollut merkitystä. Hienot naiset virkkaa kynäotteella, tai jotain.
Joka tapauksessa kuulun siis veitsiotekoulukuntaan. :)
Lähetä kommentti