maanantai 15. elokuuta 2011

Lumoavan langan avajaisista

Sinkosin itseni tänäaamuna seitsemäksi töihin, jotta ehdin ja jaksan töiden jälkeen vielä kipaista katsastamaan Lumoavan langan uuden putiikin avajaispäivänä. Mikä kenellekin on tärkeää ja niin pois päin. xD Tiesin kyllä, että tila on suurempi, mutten odottanut sellaista avaruutta ja valoa. Uusi liiketila on vielä ihanampi kuin entinen. Harva pieni kauppa on noin avaran tuntuinen. Oleskelunurkkaankin oli tullut sohva. Tarkoitukseni oli jäädä neulomaan, mutta se jotenkin unohtui. Meni kai pasmat sekaisin tai jotain. En osannut edes lankaa ostaa. Se saattoi kyllä johtua siitä, että minulla on siniselle huivilangalle tarvis ja en juuri muuta osannut ajatella. Tapasin sattumalta Tuijan avajaisissa ja oli kauhean kiva jutella. Lankakaupan avajaisista olisi kyllä voinut ihan lankaakin ostaa. Punta Yarnsin Merisock on avajaistarjouksessa, mutten raaskinut ostaa sitä, kun vasta ostin sitä kaksi vyyhtiä viime kuussa Lankakamarin alesta. Cascaden Heritage Silkissä oli mahdottoman herkullinen pinkki/fuksia, mutten tarvitse sellaista huivilankaa juuri nyt. Käykää ihmeessä katsomassa uutta putiikkia oulunseutulaiset.


Mukaan tarttui avajaistarjouksesta KnitPron kiinteät pyöröt 3,25 mm ja 3,75 mm metrisinä täydentämään puikkokokoelmaa. Nuo koot puuttuivat ja kun myy kolmet pyöröt niin saanhan ostaa kahdet tilalle. Lisäksi ostin kätevät pyöröpuikonsuojukset, joita olen katsellut Lumoavan langan nettikaupasta, mutten ole aiemmin muistanut liikkeessä katsoa niitä. Ne vaikuttavat oikein päteviltä. Posti oli tuonut Lankaluolasta ne oikean mittaiset sukkapuikot ja sain kaksi nättiä silmukkamerkkiäkin. Kiitos Marika! Lankaluolan loppuunmyynti muuten jatkuu vielä. Käykää tekemässä löytöjä.


3 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Kipaisin minäkin juuri ja juuri ennen sulkemista. Onnistuin välttämään houkutukset ja ostin vain mitä tarvitsin. Tila on ihana ja valoisa mutta silti jotain aiemman tilan fiilistä (varmaan värimaailman kautta) positiivisessa mielessä. Ihan huippua on että Laura otti Heritage Silkin valikoimiin. :-)

Oranssi kirjoitti...

Blogissani on sulle jotain. :-)

Pinni kirjoitti...

Blogissani on sinulle kukkanen.