tiistai 12. lokakuuta 2010

Valitusta ja rutinaa

Neulominen on jäänyt viime päivinä vähiin sitkeän jännityspäänsäryn vuoksi. Sitä luulisi, että uuden hyvän tyynyn löytäminen kävisi noin vain, mutta kun ei. Aamuisin koko yläkroppa on jumissa ja kiristää, mitä tietysti särkee päätä aivan armottomasti. Yritä siinä nyt sitten neuloa, saati sitten tehdä jotain järkevää.



Kävin viimein ostamassa tarvitsemiani lankoja. Vironvillat saapuivat Lumoavaan lankaan jo aikaa sitten, mutta sairastaessa ja kärsiessä, en ole ehtinyt käymään. Olen harmitellut jo pidempään, etten ole päässyt Revontulta tekemään. Kaikki muut tuntuvat Revontulia tehneen. Harmaa Sannesin Mini Palett tulee jouluneuleeseen, joka pitänee itse suunnitella. Joku yksinkertainen pikkuhuivi pitäisi jouluksi tehdä.

Manic Purl -podcastiin tuli viimein uusi jaksi. Onhan tässä jo puoli vuotta odoteltu. Onneksi Chrissy on parantunut neulontakuntoon ja alkanut jälleen tekemään podcasteja. Tuin suosituksesta kokeilin kuunnella uutta podcastia, The Knitmore girlsiä. Olen kaivannut neulepodcasteja, kun Lime&Violet lopetti ja Manic Purl oli tauolla. Jos jollain on vinkkejä hyvistä podcasteista, niitä saa laittaa kommentteihin.

SYTYCKiä en ole jaksanut ajatella. Suunnitelma on aikalailla valmis, mutta sen toteutumisesta en ole aivan varma.

6 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Tuli mieleeni, että oletkos kokeillut niitä Tempur-tyynyjä?
Vaikka hinta on kova, niin mulla se on pitänyt niska-hartia jumit loitolla ;)

hillanen kirjoitti...

Samaa ehdotan kuin Marja. Olen tuore Tempur-tyynyn omistaja, ja hyvä luoja miten sitä on niskat levänneet kun sillä nukkuu..! Ja olen tosiaan kärsinyt jännityspäänsärystä iänkaiken. Vaan en enää! Suosittelen siis lämpimästi.

Marika kirjoitti...

Edullisempi kokeilu on se piikkimatto, jota minä suosittelen edelleen lämmöllä. Jopa alaselän kulumat eivät ole moksiskaan kun sillä köllöttelen tunnin 2-4krt/vko. Aivan mielettömän ihana väri tuo sininen !!

Judiuni kirjoitti...

Kiitos vinkeistä. Tempur-tyynyjä en ole vielä kokeillut, mutta YTHS:n lääkäri lupasi, että heidän fysioterapeutiltaan saisi semmoisen lainaan kokeiltavaksi, jos se vaikka sopisi. Piikkimattoa pitää harkita.

Nunt kirjoitti...

Tempuria kannattaa ehdottomasti nimenomaan KOKEILLA ensin. Se nimittäin ei kaikille passaa, varsinkin jos on tottunut pehmeään tyynyyn. Itse vaihdoin vanhan, painuneen Tempurin Ikean halvempaan malliin ja se on toiminut ihan yhtä hyvin. Joskus kuitenkin käytän untuvatyynyä, koska tuollaista visko-elastaanista on ihan mahdotonta mytätä mitenkään :P

Nunt kirjoitti...

Edit-täti lisää, että vanha tarkoittaa sis muistaakseni viiden-kuuden vuoden käyttöikää, jossa ajassa siihen painui pään kohdalle selkeä kuoppa. Totesin, että koitan Ikean versiota, kun hintaeroa oli monta kymmentä euroa, enkä huomannut ainakaan itse mitään merkittävää eroa.