sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Puikkotyyny

 Etsin taas kerran sukkapuikkoa pöydältäni, kun mieleeni juolahti ajatus puikkotyynystä. Neulatyynyyn ei saa sukkapuikkoa pystyyn, mutta neulottuun tyynyyn sukkapuikko sujahtaisi varmasti hyvin. Kirjoituspöydälläni ajelehtii sekalainen seurakunta puikkoja, koukkuja ja neuloja, jotka olen laskenut hetkeksi kädestäni. Keskeneräisten sukkaprojektien puikkojen ohella on palmikkopuikkoja ja virkkuukoukkuja, joita pitää olla kädenulottuvilla aina mahdollisten neulekatastrofien varalta. Varsinkin silkkilangoissa karannut silmukka juoksee karkuun sellaisella vauhdilla, että koukun on oltava lähellä. Jos kaikki nämä suhteellisen terävät asiat tökkii pystyyn puikkotyynyyn, ne eivät katoaisi niin herkästi enkä joutuisi kaivamaan sukkapuikkoja näppäimistöstä. Miten ne aina pyörähtävätkin sellaiseen rakoon, että tarvitsee kättä terävämpää niiden esiin kaivuuseen?


Ja heti tuumasta toimeen. Päätin neuloa tiukkaan Novitan Tico Tico -jämästä pyörylän ja jatkaa sitten vähän matkaa ilman lisäyksiä ja sitten kavennella toiselle puolelle. Juttu oli helppo toteuttaa, mutta pian kaipasin seitsemättä sukkapuikkoa. Aina välillä tekisi mieli ostaa KnitPro:n setti sukkiksia tämän nykyisen rinnalle, mutta minulla on nytkin ihan liikaa projekteja kesken. Lisäpuikoista olisi kai lähinnä harmia startiitin iskiessä. Seitsemännen puikon puutteessa vaihdon metriseen Addin pyöröön ja tikuttelin niillä tyynyn valmiiksi. Ennen pohjarei'än sulkemista tungin tyynyn täyteen kammolankaa. Kokonainen kerä Novitan Palmaa katosin tyynyn sisuksiin ja olen onnellinen, että pääsin siitä eroon. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Ajatuksenani oli tehdä pienempi tyyny, mutta olen kokoon tyytyväinen. Pöydällä se näyttää kivalta. Loppujen lopuksi kavennuspuoli on nätimpi ja valitsin sen päälipuoleksi, vaikka lisäyspuolella värit ovat kivemmin. Aina ei voi voittaa.

Projekti: Needle cushion (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä
Koko: 12 cm x 3,5 cm
Lanka: Violetti-harmaa-vaaleanpunainen Novita Tico Tico
Menekki: 20 grammaa
Täyte: Valkea-vaaleanpunainen-lila Novita Palma
Menekki: 50 grammaa
Puikot: KnitPicks 2 mm 15 cm sukkapuikot
Addi Premiun 2 mm 100 cm pyöröpuikko
Fiilis: Miksen keksinyt tätä aiemmin!?!?! 

Projekteja näyttäisi olevan kesken noin miljoona. Loin peittoprojektilleni oman projektisivun, vaikka esittelenkin peittoruudut omilla projektisivuillaan. Aloituskokeilusysteemini on todennäköisesti puikoilla vuosia, joten se vie oman paikkansa. Ikuisuusprojektiksi osoittautunut Aeolian-huivi tuhansine helmineen lähestyy puoliväliä, mutta vienee sekin vielä kauan. Listassa on siis ainakin kolme pitkän aikavälin projektia. Kaivoin Kaikukukkahuivini esiin ja neuloin 1,5 kukkakuviota lisää. Laskeskelin, ettei lankani riitä ohjeen isompaan kokoon, joten pääsen reunakuvioon pian. Oikeasti ainoa uusi projekti on Kai-Mei-sukat. Leaves Dancing -huivi ei ole oikeasti vielä puikoilla, sillä lankaa on vieläkin osa kerimättä. Bex-sukat ovat pienellä hengähdystauolla intensiivisen kuvion vuoksi, mutta valmistunevat kyllä. Olen toisen sukan kantalapussa kuitenkin. Monta projektia siis kesken ja uusia tekisi mieli aloittaa.

Knitting Pipeline -podcastin Paulaa huvitti kommenttini hänen edelliseen jaksoonsa ja hän luki kommenttini ääneen podcastissään. Huikeaa. Hämmennyin ihan totaalisesti, kun kuuntelin uusimman jakson. Jännä kokemus tulla mainituksi podcastissä. Knitting Pipelinesta tuli heti ensikuuntelemalla pari viikkoa sitten uusi suosikkini The Knit Wits, Brass needles, Stash and Burn ja Knitmore girls -podcastien rinnalle.

10 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Ihanan värinen tyyny, ja tosi hauska idea! :)

Zelda kirjoitti...

Mahtava idea, minulla nuo puikot ja koukut usein ovat tökittynä valmiiksi kerittyyn sukkalankakerään. Röyhkeästi nappaan kyllä tuon idean käyttööni;D

Altocumulus kirjoitti...

Hieno idea ja kaunis toteutus!

ankkis kirjoitti...

knit proon se sukkis setti on ihana ku siinä on 6 jokasta kokoa normin 5sijaan :)

Lankakeiju kirjoitti...

Loistava idea.

Heikku kirjoitti...

voi mikä neronleimaus! :)

Emma kirjoitti...

Hahhaa, loistava tapa tuhota kammolanka: käyttää se täytteenä :D Ja hieno on puikkotyynyideakin!

EijaK kirjoitti...

Vallan mainio idea! Ja loistava toteutus! Mulla kans tökkittynä kerittyyn sukkalankakerään.

tiinaniit kirjoitti...

Siis aivan loistava idea!

Malin kirjoitti...

Jesh! Tämmöisen minä tarvitsen! Mahtava jämälankaidea! Ehkä jotain Ullaa varten? ;)