Näytetään tekstit, joissa on tunniste sock innovation. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sock innovation. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. tammikuuta 2016

Uudet Kai-Mei-sukat


Minun lempisukkani ovat edelliset Kai-Mei-sukat, jotka tein keväällä 2011. En ole raaskinut kävellä niillä, mutta nukun niissä jatkuvasti. Ne ovat miellyttävimmän tuntuiset sukat ikinä ja minua hieman harmittaa, ettei Punta Yarnsin Merisockia enää saa mistään, mutta onneksi minulla on kolme vyyhtiä jemmassa. Olen tästä vyyhdistä yrittänyt neuloa muita sukkamalleja, mutta tulin kesällä siihen tulokseen, että miksi yrittää väkisin muuta, kun varmasti toimiva ratkaisu on olemassa. Joten päätin neuloa toisen version lempisukistani varaunisukiksi.

Projekti: Kai-Mei II (Ravelry)
Ohje: Kai-Mei by Cookie A (Sock Innovation)
Koko: noin 36
Lanka: Punta Yarns Merisock Space Dyed
Menekki: noin 80 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot

Kai-Mei-ohje on Cookie A.:n sukkakirjassa Sock Innovation ja varmaan monelle tuttu Suloisimmat sukat suomeksi. Minulla on molemmat Cookien kirjat alkuperäiskielellä, joten en varmaksi lupaa, mikä se on suomeksi. Kuitenkin ihana kirja, ihana malli ja ihanat sukat. Se on suurelta osin autopilottineulomista kokeneelle neulojalle, mutta pitsikuvion aloitus on oikeastaan ainoa asia, joka vaatii oikeasti huomiota. Lopputulos on juuri sellainen, mitä odotin, aivan täydellisesti istuva ihana sukkapari.


Merisockissa on vain viisi prosenttia nylonia, joten minun sukissani sillä tuskin olisi mitään mahdollisuutta sukkalankana. Kävelen puhki Wollmeise Twinin ja Cascade Yarns Heritagen viikoissa ja monta muuta pehmeää sukkalankaa kuukausissa. Käytössäni kestävät lähinnä tavalliset Regiat ja Drops Fabel kunnolla ja Austemannin Step kestää sekin useita vuosia. Onneksi olen rutinoitunut sukkienvaihtamisessa ennen sängystä nousemista ja unisukat kestävät, mutta monet pilliintyvät ja nyppyyntyvät, mutta ne liki viisi vuotta vanhat Kai-Meit näyttävät edelleen upeilta.

maanantai 27. elokuuta 2012

Devon


Kuvat eivät tee värille tai Wollmeisen syville sävyille kunniaa, mutta tämä väri Dunkle Kirsche on ehdottomasti yksi suosikeistani. Lankana Wollmeise on todella jännää, sillä se tuntuu puuvillalta vaikka onkin pääasiassa merinoa. Tässä sen näkee miten paljon kehruutekniikka vaikuttaa lankaan. En edelleenkään ole järjettömästi rakastunut Wollmeiseen, mutta hyvää lankaahan se on ja värit ovat aivan uskomattomat. Yritin taas saada sukat puolikkaasta vyyhdistä, mutta se on aika vaikea tehtävä jopa minun pienille jaloilleni. 75 grammaa ei vaan tahdo riittää normaalimittaiseen varteen ja kuvioihin mitenkään. Pitänee keksiä jotain jämälanka projekteja jatkossa. Paljosta se ei ole kiinni. Jos vyyhdissä olisi 170 grammaa, niin saisin kyllä kahdet sukat vyyhdistä.

Projekti: Dunkle Kirsche Devon (Ravelry)
Ohje: Devon by Cookie A (Sock Innovation)
Koko: 36
Lanka: Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin värissä WD Dunkle Kirsche
Menekkki: 86 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,5 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Kauniit niin kauniit sukkaset

Alunperin minun oli tarkoitus neuloa Cadense Socks -mallin mukaan sukat tästä langasta, mutta siinä mallikuvio oli sellainen, että 64 silmukkaa oli minulle liikaa. Sukan varresta tuli liian leveä. En halunnut neuloa sukkia aivan pelliksi, joten en voinut pienentää puikkokokoakaan, joten vaihdoin mallia.


Malli on Devon Cookie A.:n kirjasta Sock innovation, joka on kai Suloisimmat sukat suomeksi. Neulon mieluummin alkuperäsikielellä. Ohje on taattua Cookie A. -laatua. Pitsikuvio on niin kutsuttua aitoa pitsiä, sillä jokaisella kerroksella neulotaan pitsiä. Pidemmän päälle se on aika rasittavaa, mutta onneksi kaaviota ei tarvinnut seurata ja sukkaparin verran jaksaa totutella tekniikkaan. Pidän kuitenkin enemmän pitsikuvioista, joissa joka toisella kerroksella ei tarvitse neuloa pitsiä. Se on jotenkin rentouttavampaa.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Bex


Tämän vuoden ensimmäinen aloittettu projekti, Bex sukat valmistuivat. Ensimmäinen sukka valmistui aikoja sitten, mutta vaativa kuvio alkoi kyllästyttää ja sukat unohtuivat käsityökoriin moneksi viikoksi. Mutta sitten näin Lankakeijun Bexit ja sain aikaiseksi neuloa sen toisenkin sukan. Onneksi on kanssablogaajat inspiroimassa ja pitämässä neuleintoa yllä. En usko, että harrastaisin neulomista läheskään näin ahkerasti ilman nettineuleyhteisöä. Inspiraatio ja upeat ohjeet vievät mennessään. Markettilangoilla, -puikoilla ja -ohjeilla tai pelkästään perussukkien neulomisella ei meikäläisen into pysyisi mitenkään yllä vuodesta toiseen.

Projekti: Bex socks (Ravelry)
Ohje: Bex by Cookie A. (Sock Innovation)
Koko: 36
Lanka: Luonnonvalkoinen Schachenmayr nomotta Regia Silk 4-ply
Menekkki: 90 grammaa
Puikot: KnitPicks Harmony 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Harvinaisen vaativat sukat.


Lankana on luonnonvalkoinen Regia Silk. En ole varma oliko siinä mitään järkeä. Langalle oli alunperin aivan toinen suunnitelma. Näin jälkikäteen ajateltuna tummempi lanka olisi ollut parempi tässä projektissa, sillä valkoisesta kuultaa läpi kintut. Kuvioiden väleihin jää väkisin löysempiä kohtia. Vaativa kuvio otti päähän monta kertaa, kun into pääsi lopahtamaan. Joka ikisellä kerroksella on parin silmukan välein jotain actioniä. Toisen sukan kärjen neulon pelkällä sisulla. Onneksi en ollut tekemässä yhtään suurempia sukkia. Lankakaan ei olisi riittänyt montaa senttiä pidempiin sukkiin. Kuvio söi lankaa uskomattomalla vauhdilla. Ainakin jonkin aikaa välttelen liian vaativilta näyttäviä sukkia.


Nyt ei ole yksiäkään sukkia puikoilla. Seuraavaksi varmaan kokeilen Nauravan lampaan Juulibugia Cookien Monkey-ohjeella. Tuntuu, että kaikki muut ovat Monkey-sukkansa tehneet ajat sitten. Oikea lanka ei ole vielä sattunut kohdalleen. Monkeyni ajattelin tehdä ilman nurjia kirjavan langan vuoksi.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kai-Mei


Kai-Mei sukat valmistuivat. Olin jo startiitin kourissa ja haluaisin aloittaa uusia projekteja. Olin aikeissa päätellä langanpäät, kun tajusin, että toisessa sukassa on virhe. Olen tehnyt ensimmäisessä sukassa lisäykset väärin. Sen siitä saa, kun tekee montaa asiaa yhtaikaa. Yksi langanpää on päättelemättä, kun en ole ihan varma, haluanko purkaa vai en. Kai-Mei on ihan kiva malli. Pitsikuvion sijainti ei tahtonut parilla lukemalla avautua ja olin paiskata kutimen seinään, mutta parin päivän lepo käsityökulhossa auttoi ja neule jatkui mukavasti. Luulin, että tein ekassa sukassa kuviossa virheen, mutta tarkemmin ajateltuani totesin, että laskin vain kerroksia väärin. Ehdin jo iloita onnistumisesta, kun tajusin, että lisäysten sijoittelu on päin honkia.

Projekti: Kai-Mei socks (Ravelry)
Ohje: Kai-Mei by Cookie A (Sock Innovation)
Koko: 36
Lanka: Violetti Punta Yarns Merisock Space Dyed
Menekkki: 70 grammaa
Puikot: KnitPicks 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Väriterapiasukat!


Merisock on aivan ihanaa lankaa. Räveltämön puolella jutustelimme tästä langasta ja monelle oli sattunut Merisock-keriä, joissa yksi säie on tiukempi tai löysempi kuin muut. Minulla oli onneksi ihan priima kerä ilman solmuja tai muitakaan ongelmia. Luulen, että ongelma liittyy  Langassa on vain viisi prosenttia keinokuituvahvistetta, joten näistä taitaa tulla unisukat, sillä en oikein usko merinovillan kestävyyteen sukkakäytössä. Ja siksi virheen korjaaminenkaan tuskin on tarpeen. Nautin eniten langan tuntumasta. Kuvissa on väri liian sininen, mutta olkoon. Väri on vähän vaikea kuvattava. Vähän harmittelen, etten ostanut toista vyyhtiä.

-------------

Lopuksi lankalaihdutustiedote maaliskuulta. Lankaa kului 550 grammaa ja hiukan alta kaksi kilometriä. Luvuissa on 50 grammaa ja 120 metriä hiukan huijausta, sillä tungin yhden lankakerän puikkotyynyn täytteeksi, mutta lankavarasto keveni, joten sekin on minusta laskettavissa lankalaihdutukseen. Kummasti langankulus on koko alkuvuoden ollut tasaista puolen kilon luokkaa. En olisi uskonut, että se on niin tasaista. Lankavaraston koko on painunut alle kymmenen kilon.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kaksi valmista sukkaa

Kaksi sukkaa on valmiina, mutta pariksi ei näistä ole. Toinen Bex-sukka on kantapäässä ja inspiraatio on hukassa. Ehkä viikon tai parin lepo käsityökulhossa auttaa projektin virvoittamiseen. Enää on turha alkaa purkamaankaan (Concorde-harha ?). Voiko ihminen käyttää luonnonvalkoisia silkkisukkalankasukkia, jossa on näin valtavasti työtä ja tarkkuutta vaativa kuvio? Mikä lie hullutus ollut päällä sillä hetkellä, mutta puikot on saatava vapaaksi.


Kai-Mei valmistui hetkessä. Punta yarnsin Merisock on ihanaa lankaa. Kestävyyteen en usko, mutta ainahan unisukkia tarvitsee. Lanka on niin ihanaa, että harmittaa, etten kuitenkin ostanut kahta vyyhtiä. Olin messuilla vähällä ostaa kaksi vyyhtiä, mutta päätin kokeilla ensin. Väri on mahtava. Sukan kärjessä tajusin, että olen mokannut kuvioissa, mutta onneksi vain vähäisesti. En usko, että kukaan tajuaa mikä meni pieleen. En kuitenkaan voi enää muuttaa mitään ja näillä mennään.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Puikkotyyny

 Etsin taas kerran sukkapuikkoa pöydältäni, kun mieleeni juolahti ajatus puikkotyynystä. Neulatyynyyn ei saa sukkapuikkoa pystyyn, mutta neulottuun tyynyyn sukkapuikko sujahtaisi varmasti hyvin. Kirjoituspöydälläni ajelehtii sekalainen seurakunta puikkoja, koukkuja ja neuloja, jotka olen laskenut hetkeksi kädestäni. Keskeneräisten sukkaprojektien puikkojen ohella on palmikkopuikkoja ja virkkuukoukkuja, joita pitää olla kädenulottuvilla aina mahdollisten neulekatastrofien varalta. Varsinkin silkkilangoissa karannut silmukka juoksee karkuun sellaisella vauhdilla, että koukun on oltava lähellä. Jos kaikki nämä suhteellisen terävät asiat tökkii pystyyn puikkotyynyyn, ne eivät katoaisi niin herkästi enkä joutuisi kaivamaan sukkapuikkoja näppäimistöstä. Miten ne aina pyörähtävätkin sellaiseen rakoon, että tarvitsee kättä terävämpää niiden esiin kaivuuseen?


Ja heti tuumasta toimeen. Päätin neuloa tiukkaan Novitan Tico Tico -jämästä pyörylän ja jatkaa sitten vähän matkaa ilman lisäyksiä ja sitten kavennella toiselle puolelle. Juttu oli helppo toteuttaa, mutta pian kaipasin seitsemättä sukkapuikkoa. Aina välillä tekisi mieli ostaa KnitPro:n setti sukkiksia tämän nykyisen rinnalle, mutta minulla on nytkin ihan liikaa projekteja kesken. Lisäpuikoista olisi kai lähinnä harmia startiitin iskiessä. Seitsemännen puikon puutteessa vaihdon metriseen Addin pyöröön ja tikuttelin niillä tyynyn valmiiksi. Ennen pohjarei'än sulkemista tungin tyynyn täyteen kammolankaa. Kokonainen kerä Novitan Palmaa katosin tyynyn sisuksiin ja olen onnellinen, että pääsin siitä eroon. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Ajatuksenani oli tehdä pienempi tyyny, mutta olen kokoon tyytyväinen. Pöydällä se näyttää kivalta. Loppujen lopuksi kavennuspuoli on nätimpi ja valitsin sen päälipuoleksi, vaikka lisäyspuolella värit ovat kivemmin. Aina ei voi voittaa.

Projekti: Needle cushion (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä
Koko: 12 cm x 3,5 cm
Lanka: Violetti-harmaa-vaaleanpunainen Novita Tico Tico
Menekki: 20 grammaa
Täyte: Valkea-vaaleanpunainen-lila Novita Palma
Menekki: 50 grammaa
Puikot: KnitPicks 2 mm 15 cm sukkapuikot
Addi Premiun 2 mm 100 cm pyöröpuikko
Fiilis: Miksen keksinyt tätä aiemmin!?!?! 

Projekteja näyttäisi olevan kesken noin miljoona. Loin peittoprojektilleni oman projektisivun, vaikka esittelenkin peittoruudut omilla projektisivuillaan. Aloituskokeilusysteemini on todennäköisesti puikoilla vuosia, joten se vie oman paikkansa. Ikuisuusprojektiksi osoittautunut Aeolian-huivi tuhansine helmineen lähestyy puoliväliä, mutta vienee sekin vielä kauan. Listassa on siis ainakin kolme pitkän aikavälin projektia. Kaivoin Kaikukukkahuivini esiin ja neuloin 1,5 kukkakuviota lisää. Laskeskelin, ettei lankani riitä ohjeen isompaan kokoon, joten pääsen reunakuvioon pian. Oikeasti ainoa uusi projekti on Kai-Mei-sukat. Leaves Dancing -huivi ei ole oikeasti vielä puikoilla, sillä lankaa on vieläkin osa kerimättä. Bex-sukat ovat pienellä hengähdystauolla intensiivisen kuvion vuoksi, mutta valmistunevat kyllä. Olen toisen sukan kantalapussa kuitenkin. Monta projektia siis kesken ja uusia tekisi mieli aloittaa.

Knitting Pipeline -podcastin Paulaa huvitti kommenttini hänen edelliseen jaksoonsa ja hän luki kommenttini ääneen podcastissään. Huikeaa. Hämmennyin ihan totaalisesti, kun kuuntelin uusimman jakson. Jännä kokemus tulla mainituksi podcastissä. Knitting Pipelinesta tuli heti ensikuuntelemalla pari viikkoa sitten uusi suosikkini The Knit Wits, Brass needles, Stash and Burn ja Knitmore girls -podcastien rinnalle.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Luksuslankaa

Mustaa pitsilankaa:

Ei ole minun, mutta saan neuloa sen! Erittäin edullinen tapa päästä testaanmaan ihanuuksia. xD Tästä on tulossa lehtikuviollinen huivi Leaves Dancing Modell 118/9. Ensin piti vaan keriä ja keriä ja keriä ja keriä. Wollmeisen pitsilankaa on vyyhdissä 300 grammaa eli miltei 1,6 kilometriä. Aikansa sai sitä käsin keriä, mutta ensin fiilistelin Wollmeisen tuntua ja tuoksua kiepauttamalla vyyhdin kaulaani. Kun rahatilanne joskus paranee niin investoin kyllä kerijälaitteeseen ja vyyhtipuihin ja nöstepinneen. Siihen asti hitaasti käsipelillä. Ompahan ainakin aikaa nauttia langasta.


Lisäksi pistin puikoille Kai-Mei -sukat Cookie A:n Sock Innovation -kirjasta. Näiden jälkeen kirjassa on jäljellä vain Devon ja Cauchy -mallit, jotka aion vielä varmasti tehdä. Loput eivät oikein iske. Kirjan 15 sukkamallista 11 iski ja pääsi puikoille tai pääsee puikoille. Glynis ja Lindsay -mallit olen kokeillut ja niiden mallineuleet ovat rasittavia. Kavennukset eivät meinaa onnistua millään. Molemmat menivät purkuun. Eunice ja Kristi eivät jotenkin iske, mutta mieleni voi muuttua vielä. Milon suhteen mieli muuttui ja niistä tuli aivan ihanat sukat. Cookien toinen sukkakirja himottaa kovasti ja pystyn varmasti perustelemaan investoinnin siihen. Mutta vielä takaisin Kai-Mei -sukkiin.

Lankana on violettikirjava, uruguyailainen Punta Yarnsin Merisock Space Dyed, jonka ostin syksyllä käsityömessuilta. Se on todellista väriterapiaa. Olen hiukan huolissani keinokuituvahvisteen olemattomasta määrästä. Ehkäpä nämä ovat unisukat. Lanka tuntuu käteen ihanalta. Aloituksena päätin kokeilla Old Norwegian / German Twisted Cast on -metodia. Se on tavallisen ristiinluomisen muunnelma, jota Eunny Jang suositteli Knitting Daily -uutiskirjessä erityisesti sukkiin. Sen sanotaan olevan joustavampi. Aloitusten testailulappusysteemissäni huomasin, että tämä luontitapa on kivan napakka, mutta joustava ja sileä neule rullasi selvästi vähemmän kuin tavallinen ristiin luotu. Joustinneuleessahan rullausongelmaa ei ole.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Keksisukkia


Kameran akku simahti juuri, kun pääsin kuvaamaan juuri valmistuneita jumalaiseia Twisted flowers -sukkiani, joten en esittele niitä vielä tänään. Sanon vain, että niistä tuli ihanat. Seuraavana sukkaprojektina puikoilleni pääsi Bex-sukat luonnonvalkoisesta Regia Silkistä. En ole aiemmin uskaltanut aloittaa sukkia tällä ohjeella, sillä ne näyttävät aika ... hmm ... intensiiviseltä neulottavalta ja siinä olin oikeassa. Toivotaan, etteivät ufoudu, sillä lopputulos on upea.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Reissuneule

Näin joululahjaneuleiden valmistuttua pääsin aloittamaan uusia projekteja. SYTYCK-neule vaatii vähän ajattelua, purkamista ja funtsimista ennen kuin otan sen taas esiin. Lupasin ystävälle, että neulon hänen äidilleen sukat, joten päädyin aloittamaan niitä ensimmäisenä, kun keskeneräisiä projekteja tuntui olevan jotenkin vähänlaisesti, varsinkin kun pari meni purkuun.


Projekti: Angee (Ravelry) 
Ohje: Angee by Cookie A. (Sock Innovation)
Koko: Noin 39
Lanka: Tumma Fuksianpunainen Gjestal Silja Sock Yarn
Menekkki: 90 grammaa
Puikot: KnitPicks Harmony 2,5 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Komeat! :D

Muistin kerrankin neuletapaamisen torstaina ja sinne piti keksiä kiireesti jokin projekti, sillä kesken ei ollut mitään, mitä olisi voinut neuloa. Revontulen kaaviot olivat tulostamatta ja eikä se tai mikään muukaan keskeneräisistä ollut oikein matkaneule. Olin aloitellut sukkia aiemminkin. Alunperin ajattelin tehdä Twisted flower -ohjeella sukat, mutta mallissa on aivan liikaa silmukoita tälle Gjestalin Silja-sukkalangalle siitäkin huolimatta, että kuviot vetäväst kovasti kasaan. Se malli ilmeisesti kaipaa hiukan ohuempaa lankaa, Rancoa tai jotain. Step oli puolestaan aivan liian ohutta.


Seuraavaan yritykseen kaivoin esiin Sock Innovation -kirjan, jonka mallien toteuttaminen on ollut agendassani. Olin pohtinut takaperoisen aakkojärjestyksen jatkamista, mutta Lindsay-ohjeen kuvio tökkii. Se on ihan kivannäköinen, mutta sen neulominen on tuskaa. Liian monen silmukan kavennukset olivat ongelmana, jos en han väärin muista. En sitten yrittänyt sitä uudelleen. Neuletapaamisessa kokeilin Glynis-ohjetta, mutta siinä oli tuskallisia kavennuksia, joihin kypsyin ja otin kokeiluun Angee-ohjeen. Olin vähän kahden vaiheilla, onko siinä liikaa silmukoita ja tuleeko sukasta liian suuri, mutta toistaiseksi hyvältä vaikuttaa.


Angee oli viihdykkeenä pendolinossa ja bussissa puolen Suomen halki ja edistyi kokonaisen sukan verran. Bussissa pelästyin, että olen hukannut yhden puikoistani ja pelkäsin sen jääneen pendolinoon. Onneksi viereinen penkki vapautui porvoon jälkeen ja löysin puikkoni. Joku nuori nainen istui 2,5 millin KnitPicksin päällä Helsingistä Porvooseen huomaamatta mitään ja puikkokin selvisi ehjänä. Onneksi puikko löytyi. Olin jo vähällä alkaa itkemään kadonnutta puikkoa. Se olisi jo toinen parin kolmen vuoden aikana, eikä uusien KnitProiden tilailu oikein innostaisi.


Kotikotiin päästyäni hoksasin, että nämä sukat ehtivät vielä pukin konttiin, jos pidän vähän vauhtia. Sunnuntai-iltana huomasin kiilakavennusten jälkeen, että toisen sukan varsi oli tuuman verran lyhyempi. Toisen sukan varressa on jokin virhe, jonka vuoksi sukat eivät ole samanlaiset. En löytänyt virhettä enkä tiedä mikä se on, mutta sukista ei huomaa, että ovat hiukan erilaiset, joten en ota siitä stressiä. Olen lopputulokseen tyytyväinen ja yllättäen lankakin riitti paremmin kuin hyvin, vaikka metrejä onkin kerässä vain 150. Olin varautunut kolmella kerällä ja nyt jäi yksi kokonaan käyttämättä.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Rickit Tutusta



Sain helmikuussa puoli vyyhtiä ihanaa Wollmeise Twiniä komeassa värissä Tutu ja lähettäjän ideasta päädyin tekemään unisukkia itselleni. Jonossani oli ensimmäisenä Rick-sukkien ohje ja sitä kokeilinkin, mutta ensimmäisen sukan kärjessä totesin, että lanka loppuu kesken ja sukka meni purkuun. Pidin kuitenkin kuvioista kovasti ja kun mieleistä kärjestä aloitettavaa sukkaohjetta ei löytynyt päädyin jälleen kerran yrittämään Baudelaireja, mutta kärjen jälkeen tajusin, että voisin ehkä kokeilla tehdä Rickit kärjestä aloittaen.



Projekti: Ricks in Tutu (Ravelry link)
Ohje: Rick (Cookie A.: Sock Innovation)
Koko: 36
Lanka: Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin värissä Tutu
Menekkki: 75 grammaa
Puikot: KnitPicks Harmony 2,5 mm sukkapuikot sekä Addi 2 mm 100 cm pyöröpuikot
Fiilis: Ihanat unisukat!




Jälkeenpäin ajateltuna Rickien tekeminen kärjestä aloittaen ei ehkä ollut aivan niin loistava ajatus kuin miltä se aluksi tuntui, mutta ihan kohtuullisesti se onnistui. Lanka loppui kesken ja joustinneuleresori jäi lähinnä nimelliseksi, mutta on se siellä. En enää jaksanut purkaa. Halusin vain sukat valmiiksi mahdollisimman pian. Lankaa ei jäänyt senttiäkään. Toisen sukan jouduin päättelemään tavallisella tavalla ja se on selkeästi kireämpi kuin JSSBO, jolla päättelin ensin valmistuineen sukan. Pitsikuvion purkaminen on sen verran ikävää, etten alkanut siihen. Lopputulos on mielestäni ihan onnistunut, vaikka toisen sukka vähän kiristääkin päättelyreunasta. Kantapää onnistui hyvin ja jalkaterän pituus on optimaalinen. Joustinneuleresoria lukuuntottamatta paremmin ei olisi voinut onnistua. Lankaa olisi tietysti voinut olla vähän enemmän, mutten valita. Unisukkien ei tarvitse olla kovin pitkävartiset. En kuitenkaan suosittele Rick-sukkien tekemistä kärjestä aloittaen kenellekään. Onnistumiselle ei ole kauheasti edellytyksiä. Hyvällä tuurilla se kuitenkin onnistuu.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Pinkkejä sukkia



En saanut aikaiseksi laittaa 2,25 millin puikkojani pois raidallisten Gentleman's Plain Winter Sock with Dutch Heel -sukkien valmistuttua, sillä tiesin tarvitsevani niitä aivan kohta. Piti vain päättää minkä ottaisinko puikoille seuraavaksi pinkin Stepin vai valkean Opalin. Eilen sain päätettyä ottaa puikoille Twisted Flower-ohjeen, jonka sain jouluvaihdon yhteydessä ja jättää Nebula-ohjeen ja Opalin odottamaan vuoroaan. Kokeilin Nebulaa aiemmin tästä pinkistä Stepistä, mutta purin sen syystä ja tai toisesta, joita en muista. Luulen, että Nebula näyttää paremmalta valkoisena.

Milo-sukkia neuloessa alkoi pinkki Wollmeisevyyhdin puolikas poltella taas puikoille pääsyä. Purin miltei valmiin Rick-sukan viime kuussa sen vuoksi, ettei lanka tulisi riittämään kahteen sukkaan. Asia jäi harmittamaan, sillä sukka näytti todella kivalta. Totesin, että nämä Wollmeise-sukat pitänee aloittaa kärjestä, jotta langankäytön saa optimoitua ja etsinkin muutamana päivänä mieleistäni sukkaohjetta. Sellaista ei tullut vastaan, joten aloitin jälleen kerran Baudelaire-sukat. Siinä ohjeessa on jokin kirous, kun se ei tunnut luonnistuvan ja sitten, kun tekniikka on kohdallaan, niin ulkonäkö ei miellytä. Kerran sain yhden sukan miltei valmiiksi, mutta purin sen pussittavan kantapään vuoksi, mutta olen varma, että jonain päivänä minullakin on projekteissani valmiit Baudelairet.



Kaivellessani arkistoistani tulostetta Baudelairen pitsikaaviosta. Tulin ajatelleeksi sitä, että mikäpä minua estäisi neulomasta Rick-sukkia kärjestä aloittaen. Neulomassani kärjessä on sopivasti silmukoita ja Baudelairen ohjeessa kärjestä aloitetun sukan perusasiat sopivilla silmukkamäärillä. Epäröin aluksi kuvion vuoksi. Jalkaterän kuvio ei oikein ole sovellettavissa eri mittaisille jaloille, vaan sen pitäisi osua oikein. Katselin kuvaa miltei valmiista sukasta ja päättelin, että kuvio sopii pienelle jalalleni sellaisenaan.



Olin aivan varma, että koko homma menee mönkään, sillä epäonnistumiselle oli kaikki edellytykset. Pidän enemmän varresta kuin kärjestä aloitetuista sukista. Kantapään onnistuminen nätisti oli hieman kyseenalaista. Kuvion sopiminen kärjestä aloittaen samoin. Mutta lopputulos vaikuttaa ihan onnivan. Kuvio osui täydellisesti varren alkuun. Kantapää näyttää ihan hyvältä ja istuu nätisti. Sukka on oikean kokoinen. Ainoa, mikä harmittaa, on se, että käsialani ei jostain syystä ole läheskään niin tasaista, kuin yleensä. Wollmeise ei anna anteeksi epätasaisuutta yhtä hyvin kuin monet muut sukkalangat. Kantalapussa on miltei naimaraitaa. Enää en kuitenkaan purkaa. Nyt saa luvan onnistua. Pääsin ehkä myös Baudelaire-epäonnistumisten syihin paremmin käsiksi ja taidan jossain vaiheessa ostaa jotain tummahkoa Sandnesin Sisua. Ja kyllä. Kuvissa on kamalasti puikkoja, sillä Rickin kuviota toistetaan viisi kertaa varressa, joten koen käteväksi neuloa kuudella puikolla.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Milot



Jälleen valmistui yhdet keksisukat. Milot jäivät jotenkin vähälle huomiolle kirjaa selatessa, vaikka ne ovat todella kauniit. Aluksi näytti kauhistuttavalta ohje seurata kolmea eri kaaviota yhtaikaa ja vaihtaa kahden kaavion paikkaa välillä, mutta, kun pääsin jyvälle, mitä kuviossa tapahtuu seuraavaksi, en vilkaissut kaavioita enää kertaakaan. Sukan varren palmikkokuvio on ihana yksityiskohta ja muu kuvio on selkeälinjainen ja tyylikäs. Kokonaisuus on ihastuttava. Mikä siinä sitten onkin, että juuri valmistuva tai viimeisimpänä valmistunut projekti on yleensä sillä hetkellä suurin suosikki?



Araucanian Ranco Solid on mukavaa neulottavaa. Väri on kaunis hieman kirjava miltei yksivärinen sininen. Vyyhdissä ei muuten ollut mitään valitettavaa, mutta keskellä oli kaksi solmua, joiden väliin jäi ikävä reilun metrin pätkä. Otin sen pätkän pois toisen sukan varresta. Ihme, etten huomannut solmuja vyyhtiä keriessäni. Olin huolissani aluksi langan riittävyydestä, mutta lankaa jäi hieman liikaa jäljelle. Olisin halunnut tehdä kuvion loppuun asti kärjessä, mutta sukasta olisi tullut turhan suuri, ehkä lähemmäs kokoa 44. Katkaisin kuvion toiseksi parhaassa mahdollisessa kohdassa ja olen lopputulokseen aivan tyytyväinen. Sukista tuli aika isot, mutta tämän kokoisille sukille varmasti löytyy jostain käyttäjä. Epäilen, että Sock Innovation -kirjassa sukat ovat melko suurissa jaloissa, jotta kuvioita mahtuisi mahdollisimman paljon. Hankalaa, kun itsellä on pienet jalat ja pieni on mielestäni kaunista.



Ohje: Milo (Cookie A.: Sock Innovation)
Koko: Noin 39
Lanka: Araucania Ranco Solid
Menekkki: 82 grammaa
Puikot: KnitPicks Harmony 2,5 mm sukkapuikot
Fiilis: Tosi hienot. Todellakin toteuttamisen arvoiset.


sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Sam

Sam-sukat valmistuivat eilen ja olen hyvin tyytyiväinen, että sain sukat pois puikoilta. Luulin kuviota helpoksi ja kuvittelin, että Sam olisi pikainen sukkaprojekti, mutta olin pahasti väärässä. Alku oli hankala. Otin ensin 2,25 millin puikot ja neuloin resorin, mutta kuvion kohdalla alkoi tökkiä. Palmikonkierrot, jotka muodostavat kuvion, kiristivät aivan liikaa. En kuitenkaan luovuttanut, vaan purin resoriin asti ja neuloin varren 2,5 millin puikoilla. Varressa on kiva kuvio, joka näytti helpolta ja kivalta. Kaaviossa on vain yksi toisto kuviosta ja se ei itsessään muodosta kuviota, enkä kyennyt seuraamaan sitä merkkaamatta ylös millä rivillä milloinkin olen menossa. Tule ja meni Ravelympics ja projekti oli pitkään ensimmäisessä varressa ja lojui pöydällä keräämässä pölyä.



Aloin kaipaamaan puikkoja uusiin projekteihin ja sukkia piti saada valmiiksi. Varren neulominen vaan tökki. Kuten aiemmin selitinkin, keksi ratkaisun kaavion seuraamisongelmaan. Kyseinen sivu löytyy netistä kustantajan sivuilta erratasta ja kopsasin siitä kaavion ja kuvankäsittelyssä mallasin kaksi kaaviota vierekkäin ja avot. Johan alkoi luistaa, kun näki heti millä rivillä on menossa. Kun sain kantapään tehtyä, niin sukka olikin hetkessä valmis. Toisessa sukassa tökki varsi myös, mutta ainakin se oli ongelmaton neuloa. Sam ei ohjeena ole mikään vaikea. Se on vaan epähavainnollinen se kaavio. Ohje on taattua Cookie A. -laatua ja olen tyytyväinen, että sain sen tehtyä. Olin alunperinkin vähän sillä mielellä, etten ala säätämään väriraitoja samanlaisiksi, mutta se ei ollut lopulta tarpeen lainkaan. Toisen sukan kantalapussa on pari kerrosta harmaata ja toisessa harmaa alkaa vasta kantapään kääntämisen kohdalla. Värit osuivat kauniisti ja samalla lailla molempiin sukkiin. Melkoisen hyvää tuuria.

Sitten siitä Novitan Tico Ticosta pitää varmaan antaa oma arvionsa. Lanka on hiukan pörröistä ja siinä on jotain epäämäisiä kuituja mukana. Niitä sain nyppiä pois. Semmoiset ovat ärsyttäviä. Kerässä ei ollut solmuja, eikä muutenkaan ollut mitään ongelmia. Lanka ei ole mitään ihkupehmeää enkelinhiuslankaa, mutta hinta-laatusuhde on aivan kohdallaan. Hieman tuntuu edelleen uskomattomalta, että perussukkalankaa saa näin halvalla. Oikeastaan ainoa todellinen miinus tulee väreistä. Jos lanka olisi yksiväristä niin olisin varmasti hamstraamassa sitä kaappeihini, mutta tällä värivalikoimalla se ei aiheuta mitään hinkua. Saatan toisen kerän ostaa yksiin pyydettyihin perussukkiin. Käyttökokemuksia ei minulta valitettavasti ole tulossa, sillä sukat ovat menossa ystävälleni.



Ohje: Sam (Cookie A.: Sock Innovation)
Lanka: Novita Tico Tico sinivioletti-harmaa-vaaleanpunainen 80 grammaa
Koko: 38
Puikot: KnitPicks Harmony 2,25 mm ja 2,5 mm sukkapuikot
Fiilis: Kivat tuli. Onneksi en purkanut, vaikka mieli teki.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Sam ja Podcastit



Ensimmäinen Sam-sukka valmistui viimeinkin. Kun valitsin ohjetta ajattelin, että Sam on helppo välipalasukkaohje ja pääsen sitten Sock Innovation -kirjan monimutkaisempiin ohjeisiin. Taidan edelleen siis jatkaa takaperoista aakkosjärjestystä kirjan ohjeissa. Sam osoittautui kaikkea muuta kuin helpoksi ohjeeksi. Sukka uhkasi ufoutua kokonaan. Varsinkin Ravelympics vei ajatuksen muihin projekteihin ja Sam oli myös vähällä tulla puretuksi. En jostain syystä päässyt oikein jyvälle siitä miten kuvio jatkuu. Se näyttää helpolta ja loogiselta, mutta sitä ei kertakaikkiaan voi päätellä eteenpäin tai oppia ulkoa. Pelastuksekseni muotoutui lopulta Errata ja Photoshop. Latasin korjaussivut netistä (ja totesin, että minun kirjani on ilmeisesti toista tai useampaa painosta, sillä en niitä virheitä löytänyt kirjastani.) Samin sivu 93 on Erratassa ja kopioin siitä kaavion kuvankäsittelyyn ja lätkäisin viereen toisen kerran saman kaavion. Kaksi kaaviota muodostavat jo sen verran enemmän kuviota, että pystyin heti hahmottamaan kuvion paljon paremmin. Loppu neuloontuikin kuin itsestään ja toinen sukka pääsi jo puikoille.

Olen kuullut paljon puhuttavan neule-podcasteista, mutten ole innostunut asiasta ollenkaan. En pidä radiosta, enkä varsinkaan siitä, että joku höpisee sekavia musiikin väliin tai pahimmillaan sen päälle. Olen jo vuosia sitten lopettanut oikean radion kuuntelun ja siirtynyt nettiradioon ja sittemmin Spotifyn kuuntelijaksi. Eilen Ravelrykeskustelun innoittamana kokeilin keskusteluun linkitettyjä podcasteja ja löysinkin pari ihan kuunneltavaa. Lime & Violet vaikutti parin jakson perusteella ihan hyvältä viihteeltä tietyssä mielentilassa, kun jaksaa loputonta käkätystä ja hölmöjä juttuja. The Manic Purl puolestaan on vähän asiallisempi, mutta hauska podcast sekin. Totesin olevani hirvittävän nirso, sillä useimpia en jaksanut kuunnella montaakaan minuuttia. En kestä kuunnella taustamelua, enkä rasittavia aksentteja tai puhetapoja. Yhdessäkin toinen täti honotti nenäänsä kammottavalla tavalla. Manic Purl sai minut innostumaan ajatuksesta, että tekisin Multnomah-huivin minäkin. Ehkäpä käyttäisin messuilta ostamani Seehawer & Siebertin Pisa -villasilkkibambukerän.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Hyvin ilmastoitu sukka



Pari päivää on ollut sellainen fiilis, että Rickit menee purkuun ja ohje vaihtoon. Pitsistä tuli ehkä vähän turhankin väljää. Kuvio tulee upeasti esiin ja sukka näyttää hienolta, mutta tuleeko noin hyvin ilmastoituja sukkia käytettyä? Unisukkana eivät ainakaan kuumottaisi liikaa varmaankaan. Langan riittävyyskin on hiinä ja hiinä. Tämäkin kuvio olisi paremmin edukseen vähän isommassa jalassa, mutta tästä langasta (Wollmeisea!) on ehdottomasti saatava sukat itselleen, eikä kenellekään muulle. Miksei kaikki voisi mennä aina putkeen? Yritän hillitä itseni ja purkaa vain pari kerrosta, jotka virheen takia on pakko.



Posti toi vyyhdin Baruffan Cashwoolia tumman sinisenä. Äärettömän vaikea väri kuvata. Pitsihuivilankaa on jo ihan liikaa, mutta ainahan yksi vyyhti jonnekin mahtuu. Entisiäkin pitäisi saada pois puikoilta. Aeolianilla ei ole kiirettä, mutta Trellis-huivi voisi jo valmistua. Pitänee osallistua Ravelympicseihin sillä, eikä keksiä mitään uusia projekteja. Onhan siinä ihan tarpeeksi haastetta. Kaksi viikkoa aikaa neuloa yli puolitoistametriseen huiviin reunukset. Reunus on aloitettu ja sitä on ehkä 15 senttiä. Jäljellä lienee siis ainakin neljä metriä. Ja lankahan on Grignascon Merinosilk yksinkertaisena. Edistystä on tapahtunut aivan vuoden alussa ehkä pari kerrosta. Hyvin pääsen WIPs-dancing-lajiin mukaan.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Laminarian paluu

Bitterroot valmistui eilen iltasella ja vaikka nukkumaanmenoaika oli jo mennyt, niin inspiraation iskiessä ei auttanut kuin luoda silmukoita uuteen huiviin. Puikko ja silmukkamerkki eivät päässeet lepäämään kuin puolisen tuntia. Ostin muistaakseni syksyllä fuksianpunaista Teeteen Kamenaa huiviin itselleni, mutta toteutus on jäänyt, kun olen innolla neulonut huiveja muille. Minulla on pääasiassa ollut käytössä North Roë -huivini, joka on tummanliila. Mustan takin kanssa olisi parempi olla vähän värikkäämmät asusteet. Tummanliiloja olen kaavaillut punaisen villakangastakin seuraksi, mutta sitä oikeaa takkia ei ole löytynyt. Kamena palasi värinsä vuoksi mieleeni, kun näin lankakaupan (sen, jossa en enää asioi huonon palvelun vuoksi) ikkunassa Sandnesin Alpakkaa melkein samassa sävyssä. Sitä voisi toisesta lankakaupasta ostaa pipoon tai myssyyn. Toisaalta muistaakseni Schachenmayr nomotta Alpaka Fashionissa on myös kaunis fuksia. Saisin mätsäävän setin. Sikäli mikäli huivi valmistuu ja tulee myssykin tehtyä.



Ohjeeksi valikoitui Laminaria, jota olen kokeillut ennenkin, mutta huonolla menestyksellä. Katselin, että 1,5 vyyhtiäni pitäisi riittää ohjeen pienempään kokoon. Taas pääsen kiittelemään pitsipuikkoani. Muistan, kuinka inhosin ensimmäisten kaavioiden tähtikuvioita, mutta kunnollisilla puikoilla ne eivät tunnu missään. Onneksi on silmukkamerkki ja kunnollinen sellainen. Tuntuu jotenkin todella kummalliselta tehdä huivia, jossa ei ole langankiertoja nimeksikään. Keskisilmukka olisi jäänyt monta kertaa huomioimatta ilman merkkiä. Onneksi satuin projekteja ja langanmenekkejä katsellessa näkemään hyvän vinkin. Minua ärsytti edellisessä kokeilussani se, että tähdet muodostavat eripäin rivejä huivin puoliskoissa. Nyt sain sen vältettyä neulomalla vasemmalla puolella kolme yhteen sijasta sssk:n. Nyt alku näyttää symmetriseltä.

Bitterroot pitäisi pingottaa ja sukkamurheita olisi myös, mutta niistä lisää myöhemmin.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Uusia sukkaprojekteja



Kauaa eivät ehtineet 2,5 ja 2,75 millin Knitpick Harmonyt ehtineet pöydällä pyöriä, kun loin silmukoita uusiin sukkiin. Molemmat sukat ovat jälleen Sock Innovationista. Novitan Tico Ticosta on tulossa sukat ystävälleni Sam-ohjeella. Pelkäsin, että sukista tulee kovin suuret, kun ohjeessa on varressa 96 silmukkaa, mutta ihan hyvältä varsi vaikuttaa, kun olen pidemmälle päässyt. Tico Tico on niin ohutta, että aloitin 2,25 millin puikoilla ja se oli ehkä ihan hyvä joustinmessa, mutta palmikonkiertojen alettua totesin, ettei niistä tule mitään ja purin joustimeen asti ja aloitin uudestaan 2,5 millisillä puikoilla. Nyt näyttää kivalta. Isommatkaan puikot eivät ehkä olisi pahitteeksi. Ajattelin, että kuvio on sen verran yksinkertainen, ettei kirjavaan lankaan yhdistettynä tule liian levottomannäköistä. Kuvio ei ollutkaan niin helppo kuin luulin. Joudun seuraamaan kaaviota, ettei mene palmikonkierrot miten sattuu ja kahdesti olen purkanut pieleenmenneitä kerroksia. Onneksi joka toisen saa posottaa oikeaa ajattelematta mitään. Tico Tico on jotenkin pörröinen ja tuntuu hieman karhealta, mutta hinta laatusuhde vaikuttaa olevan ihan kohdillaan. Vähän jännitän solmuja. Toivottavasti ei satu montaa. Lanka halkeilee hieman, mutta ei ihan riesaksi asti. Voisin kuvitella ostavani tätä lisääkin myöhemmin, jos niitä paljon puhuttuja solmuja ei satu keriin kuitenkin montaa.



Toisille puikoille pääsi eilen pinkki Wollmeise. Onneksi sain valmiiksi kerityn puoli vyyhtisen lahjaksi. Muihin vyyhteihini en raaski koskea ainakaan vielä. Väri on aika ärtsyn pinkki Tutu 1. Aluksi tuntui, että otin liian isot puikot, mutta sain käsialani tasaantumaan. Ohjeeksi valikoitui Rick, joka sattui olemaan sopivasti takaperoisessa aakkosjärjestyksessäni seuraava muutenkin. Olin kuullut, että Rickistä tulee aika ohjeella aika kapea ja hieman pelkäsin, että menee purkuun, mutta nyt näyttää ihan hyvältä. Ei kiristä liikaa. Wollmeise Twin tuntuu jännältä neuloa. Se muistuttaa jostain syystä vähän puuvillaa. Lankaa on vähemmän kuin ohjeeseen tarvitsisi, joten täytyy tehdä lyhyemmän varren ja onneksi minulla on pieni jalka. Enhän minä voisi ensimmäisiä Wollmeise-sukkiani kenellekään anna. Kuviota toistetaan viisi kertaa, joten nappasin kuudennenkin puikon käyttöön. Kuvioon tuli paljon virheitä aluksi, joten purin muutaman sentin ja aloitin uudestaan ja keskityin siihen, että muistan langankierrot loppuunkin. Näistä tulee hienot, sillä kuvio näkyy hienosti ja tulee esiin.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Sunshine-sukat


Ohje: Sunshine (Cookie A. : Sock Innovation) + omia modauksia.
Lanka: Araucania Ranco Solid oranssinpunainen 78 grammaa
Koko: noin 40
Puikot: KnitPicks Harmony 2,75 mm sukkapuikot


Sunshine sukat valmisuivat aamupäivällä ja ehdin ne saman tien kuvaamaan. Sukasta olisi tullut ohjeen mukaan liian suuri, joten sävelsin vähän omiani. Neuloin alkuun 2o, 1n -joustinta ohjeen kaavion sijaan ja lisäsin 10 silmukkaa vähemmän kuin set-up kaaviossa olisi kuulunut. En siis neulonut lisäyskohdassa silmukkaa kolmesti, vaan kahdesti. Jätin joka toisen nurjan silmukan pois, joten minulla oli 10 silmukkaa vähemmän varressa. Muuten pyrin seuraamaan ohjetta vähemmillä silmukoillani. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Sukista tuli aika komeat. Ensi viikolle ne matkaavat Espooseen erään neulojan jalkoja lämmittämään. Toivottavasti tuli oikean kokoiset. Ainakin numeron 41 jalkaan olivat vähän pienet. Nyt on puikot vapaana ja voisin kokeilla pinkkiä Wollmeisea neuloa.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Auringonpaistetta



Ensimmäinen Sunshine-sukka on valmis. Sukista on tulossa just sopivan isot ja aika makeet. Omassa pikkujalassani ei liian suuri sukka näytä miltään, mutta ei se haittaa. Väri on aika päheä, vaikka yleensä en oranssiin vivahtavista punaisista pidäkään. Ranco Solid on aika kivaa neuloa ja sukka edistyi ihan kivasti, vaikka kesken onkin aika monta projektia. Vielä, kun joku neuloisi toisen.


Siinä ne nyt on. Wollmeiseni päivänvalossa rivissä. Kamerani tosin toistaa vähän huonosti värejä. Kuva kaipaa tummuutta ja täyteläisyyttä. Järjestyksessä vasemmalta oikealle twiniä Digitessa, WD Dunkle Kirsche, WD Merlot, 100% WD Ruby Thursday ja kerällä puoli vyyhtiä twin vaaleaa Tutua, joka huutelee jo puikoille pääsyä. Pitää vaan ensin neuloa puikot vapaiksi.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Punaisia projekteja



Reilu viikko sitten valmistunut Ruska-huivi aiheutti suurta ihastusta työyhteisössä ja oli kahvipöytäkeskustelun aiheena muutaman päivän. Lupauduin tekemään sitten tekemään tilauksesta vielä yhden huivin. Punainen, lämmin huivi vei ajatukseni Teeteen Alpakkaan ja sipsutin kotimatkalla lankakauppaan hakemaan huivilangat. Saman tien piti tietysti luoda silmukoita ja kokeiluun pääsi ensimmäisenä Bitterroot-huivi uusimmasta Knittystä. Luulen, että tästä tulee ihan nätti. Käyttöön pääsi myös Tikrumamilta saamani ihana silmukkamerkki. Toinen samanlainen vaaleanpunainen enkeli on keskisilmukan merkkinä Aeolian Shawlissa, joka edistyy hitaasti, mutta kuitenkin. Sillä tosin ei ole mitään kiirettä.



Toinen lupaamani neule pääsi myös eilen puikoille. Aloitin syksyllä siskoltani saamasta Araucanian Ranco Solidista Cookie A.:n Sock Innovation -kirjasta Sunshine -sukkia. Olen hieman kahden vaiheilla, että tuleeko tästä liian iso vai ei. Hieman modasin ohjetta, jotta se sopisi vähän paksummalle langalle. Jätin nurjista raidoista toisen silmukan pois ja sain varren kapenemaan kymmenellä silmukalla. Saa nähdä riittääkö. Katsotaan meneekö purkuun, mutta kun tämä hehkuva väri sopisi niin hyvin Sunshinen kanssa yhteen.