lauantai 13. elokuuta 2011

Linkkivinkkejä ja elokuun kuulumisia

Tekstiiliteollisuus on julkaissut ensimmäisen verkkolehden asiakkailleen. Teeteelehti ei erityisemmin sykähdyttänyt, mutta ehkä jollekin muulle kolahtaa. Neulemalleissa ei ollut mitään minulle mielenkiintoista ja artikkelipuoli on kovin köyhä. Mulla on tosin tunnetusti vaativa maku varsinkin neuleohjeiden suhteen.

Nettineulehti Ullasta on ilmestynyt tämän vuoden extra, jossa on kehruu ja rukkijuttuja sekä neuleohjeita, jotka on toteutettu käsinkehrätystä langasta. Tämä ei tehnyt yhtään hyvää rukkikuumeelleni.

Rukkikuumeesta tulikin mieleeni. Olen katsellut syksyllä aukeavan Villavyyhdin nettisivua sillä silmällä. Majacraftin logo lupailisi hyvää. Ehkäpä pääsen syksyllä toteuttamaan suuren unelmani omasta rukista. Tuntuu paljon helpommalta ajatukselta tilata rukkinsa Helsingistä kuin Keski-Euroopasta. Enkä sitä PayPaliakaan osaa käyttää ja siihen talvella kilpistyi rukin tilaaminen.

Portti2011:n eli Pohjois-Suomen neuleretriitin ilmoittautuminen alkaa huomenna sunnuntaina. Olin ensin päättänyt, ettei minulla ole varaa lähteä, mutta kanssaihmisten yllytyksestä harkitsen jo ihan vakavasti. En ole ihan varma. Pitäisi päättää, mutta hinta kirpaisee köyhää (hetken vielä) opiskelijaa. Enkä toisaalta ole ihan varma, missä olen reilun kuukauden päästä, mikä toisaalta ei liene ongelma, jos vain päättää menevänsä Porttiin tuli mitä tuli. Siellä voisi oppia värttinäkehräystäkin (ja lietsoa rukkikuumetta).

Maanantaina aukea Lumoavan langan uusi putiikki, enkä millään malttaisi odottaa. Uutuuksia on tulossa useammanlaisiakin. Parista ihanuudesta on saatu vihiä, mutta muutakin varmaan on tulossa. Avajaistarjouksista ei ollut mitään puhetta, mutta luulisi jotain sellaistakin olevan tulossa. Onko maanantaina pakko mennä töihin?

En ole juuri ehtinyt enkä jaksanut neuloa muuten kuin työmatkoilla ja alkuviikon neuletapaamisessa. Onneksi työkiirettä on vähemmän loppukuussa. Flammegarn-sukka on ainoa neule, joka on edistynyt tällä viikolla. Ensimmäinen sukka on miltei valmis, mutta minun tekisi taas mieli purkaa, sillä en pidä kantapäästä. Epäilen, että se pussittaa. Olen purkanut vissiin kolme sukkaa ja vaihtanut ohjettakin nelisen kertaa. Lanka alkaa varmaan jo kärsiä. Asialla ei ole toisaalta mitään väliä, sillä sukat eivät ole menossa mihinkään. Lykkään ne jollekin sitten, kun lähipiirin miehistä joku tarvitsee sukkia.

Innostuin mahdottomasti alkukuusta Westknitsin mysteerihuivi KALista (Ravelry link) ja kinusin ohjeen lahjaksi. Kerjäsin Wollmeisejämiä ja olin aivan intopinkeänä aloittamassa. Värien yhteensopivuuden vuoksi lopulta korkkasin kaksi vyyhtiä Wollmeiseistani ja aloin innoissani neuloa. Olen kovasti pitänyt Stephen Westin malleista  (Ravelry link) ja kuolannut ihania ohjeita, jotka kaikeksi kurjuudekseni ovat pääasiassa maksullisia. Jostain kohtalon oikusta tämä mysteerimalli on kuitenkin mielestäni ruma. Ei missään tapauksessa Wollmeisen arvoinen projekti. Hälytyskellot soivat jo ensimmäisen vihjeen valmistuttua. Päätin odottaa toisen vihjeen kuvia ja nyt olen nähnyt kolmannenkin. Purkuun menee. Se ei vain jostain syystä ole minun mieleeni. Nyt harmittaa ihan suunnattomasti se, että kerin Dunkle Kirschen ja Merlotin. Pitänee ostaa joku vyyhti lisää Wollmeisea lohdutukseksi ja aloitella sukkia kerityistä.

Westknitsin malleista puheen ollen sain lahjaksi Spectran (Ravelry link). Sopisikohan Schoppel-Wollen Zauberball Brombeere tuohon raitalangaksi...

On minulla ollut onneakin tällä viikolla. Keskiviikko-iltana hieroin silmiäni epäuskoisena lukiessani Naamakirjasta, että voitin 10 euron lahjakortin Teekauppa.fiin. Lisäksi myin kolmet käyttämättä jääneet Addin tavalliset pyöröt ja pääsen ehkä vielä tässä kuussa eroon reilusta puolesta kilosta kammolankaa. :)

Hyvää viikonloppua lukijoilleni ja kiitos kaikista kommenteista! <3
Aivan erityinen kiitos kaikille niille, jotka ovat laittaneet linkin blogiini omaan blogiinsa. Teitä tuntuu löytyvän uusia koko ajan. :D

6 kommenttia:

Minna kirjoitti...

En tiedä, että lasketaanko lukemistoni siihen linkkilistaan, mutta ole hyvä vaan. :)
Lukijasi ole ollut jo pitkään ja pidän kovasti lukemastani. Kommenttia en ole tohtinut kovinkaan usein jättää, kun olen kovin jäävi mihinkään neulejuttuihin. Kovin olen kuitenkin innoissani kaikesta lukemastani. Tästäkin postauksesta luulen ymmärtäväni kaiken (linkkeihin en tohtinut edes edetä!).

Itse olen neulojana sukkafriikki ja siinäkin pitäydyn yleensä aina totuttuihin kaavoihin. Elämäni ekan ranskalaisen kantapään tein kun olin testineulojasi! Kärjestä aloittaminen kauhistuttaa (hui). Tekisi mieleni kokeilla pitsihuivia joskus, mutta pelkään kärsivällisyyteni asettavan rajat sille. Ehkä joskus sitten, ehkä...

Toivon, että päätät mennä sinne rukkijuttuun! Kuten sanoit, "tuli mitä tuli", sinne vaan!

Mukavaa viikonloppua sinulle!

Judiuni kirjoitti...

Minna: Blogisi kautta tulee minulle lukijoita lähes päivittäin. Kiitos siitä :)

Minna kirjoitti...

Joo, tajusin kyllä, ettet tarkoittanut linkillä lukemistoa, mutta kiitos kuitenkin. :)

Judiuni kirjoitti...

Minna: Juuri sitä itseasiassa tarkoitin. ;)

Minna kirjoitti...

Jaa siis, höh? Luulin ihan jotain muuta muuta.
Kummallista on tämä blogimaailma. Vieläkin yllätyn, näin monen vuoden jälkeenkin. :)
No menetkö sinne kehräämään? Menethän?

Judiuni kirjoitti...

Tarkoitin ihan kaikenlaisia linkkejä. Nuo sivupalkeissa olevat lukemistot ja vastaavat on kätevimpiä. Niistä tulee lukijoita yllättävän paljon.

En ole vielä päättänyt. Ehkä menenkin. Olisihan se aika päheetä olla neuleretriitissä.