perjantai 19. elokuuta 2011

Palmikkopipoa taas


Tuli vissiin syksy, kun on alkanut paleltaa välillä ja se jos mikä on omiaan neuleinnolle. Ei sillä, että neuleinnostuseni tarvitsisi yhtään nostatusta. Tuli mieleeni palmikkopipot ja keväällä ystävättärelleni lupaamani pipo. Suunnittelin aiemmin hänelle palmikkopipon, johon hän ihastui mahdottomasti. En jaksa neuloa aivan samanlaista, mutta hyvin samanlaisen. Langan ostin jo huhtikuussa, mutten saanut heti aikaiseksi neuloa pipoa ja kesällä ei villa-alpakkapipolle ole tarvetta. Olin onneksi valinnut palmikon valmiiksi ja piirtänyt kaavion, joten aloittaminen oli helppoa. Olin aluksi hiukan skeptinen palmikon suhteen, mutta nyt se näyttää aika kivalta. Langan väri on hankala harmahtava sininen, joka näyttää keinovalossa herkästi vauvasiniseltä, joka ei oikein ole rouvasihmiselle sopiva väri. Kaaviota etsiessäni sattui silmään pdf, jonka olin tehnyt alkuvuodesta ohjeeksi palmikkopipooni. Muistin myös luvanneeni testineulonnan, mutta rankan alkuvuoden murheissa pääsi unohtumaan koko asia. Jos pistäisin pikaisen testineulonnan pystyyn niin ehtisin ehkä seuraavaan Ullaan. Deadline on vasta kuukauden päästä ja pipon neuloo parissa päivässä. Innokkaita palmikkopipon neulojia, Anyone?

9 kommenttia:

Altocumulus kirjoitti...

Tulee tosi kaunista palmikkoa, mulla on kans tulossa samannäköistä anopin villatakkiin, tosin kapeampana versiona Lavoldin kirjan ohjeen mukaan.

Suvenkorento kirjoitti...

Ihanaa palmikkoa!

Iida kirjoitti...

Testineulojaksi minulla ei valitettavasti ole juuri nyt aikaa, mutta kuolaan jo tuon pipon ohjeen perään!

Minna kirjoitti...

Olen valmis testineulojaksi. Eläessäni en ole yhtään kunnollista pipoa saanut tehdyksi ja inhoan palmikoita (mutta osaan lukea ja neuloa).
Eikö siinä ole jo edellytykset testaajaksi? :D
Sukkasato painaa päälle, mutta ei haittaa. Ehtiihän tuon hyvin siinä ohessa. Onko lanka kovin ohutta (hui!)?

Laita postia minna piste talomaalla(at)gmail piste com.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Waau mikä ihana palmikko

Heini kirjoitti...

Just tommosta pipoa oon haaveillu! Eli minä voisin kans innostua testineulojaks :) Onhan tässä ennen sukkasatoa vielä monta päivää kun sukkia pitää pantata! ravelryssä HeiniK nimimerkin takaa löytyy lisää minusta.

Judiuni kirjoitti...

Laitatko Heini mulle sähköpostia, niin palaan illalla asiaan? Osoite on tuolla sivupalkissa. :)

Tämähän kävi kätevästi. Enempää en testineulojia tarvinnutkaan. Lukaisen vielä ohjeen läpi ennen kuin kehtaan sitä lähettää.

Roina kirjoitti...

Kaunista palmikkoa tulossa! :)

Emma kirjoitti...

Komea palmikko!