torstai 8. maaliskuuta 2012

Pöllöhuivi


Eivätkö ne olekin herttaisia? Helmiä en jaksanut laittaa silmiksi, sillä halusin tämän vain valmistuvan kiireesti. Minulle ne ovat ihan tarpeeksi pöllöjä ilman helmisilmiäkin. Kun näin tämän Hogwarts Express -nimisen ohjeen Ravelryssa ensimmäisen kerran, se vaan kolahti ja lujaa. Ostin ohjeen heti ja keksin langankin miltei saman tien, mutta aloittamiseen meni vähän enemmän aikaa, kun pitää aina ensin yrittää saada jotakin valmiiksi ennen uusia projekteja.


Langaksi valitsin muutama vuosi sitten Kädentaito-messuilla ostamani Seehawer & Siebert Pisa -sukkalangan. Sukkia langasta ei tullut koostumuksen vuoksi. Lanka on 60 % villaa, 20 % silkkiä ja 20 % bambua. En erityisemmin luota nylonittomiin sukkalankoihin, mutta tällaiseen pikkuhuiviin kerä oli ihan omiaan. Toisaalta Pisa kesti purkamista useamman kerran oikein mainiosti, joten ehkä se olisi pitänyt sukkalankanakin. Tämä oli sellainen epäonnen kerä, joka ei tuntunut toimivan oikein missään muodossa eikä mallissa. En tiedä miksi. Mutta nyt olen aivan valmis lähettämään tämän maailmalle enkä kaipaa tätä enää lankavarastooni. Väritys langassa on mielenkiintoinen. Yksi säie on punertava ja muut kolme ovat sinisiä, mutta sitä ei kauempaa kyllä huomaa, vaikka se hiukan elävyyttä neulepintaan tuokin.


Projekti: Owl Shawl (Ravelry)
Ohje: Hogwarts Express by Ashcroft-Hempsall (Ravelry) 
Koko: 140 cm x 35 cm
Lanka: Sininen Seehawer & Siebert Pisa
Menekkki: 100 grammaa
Puikot: Addi Lace 3 mm 100 cm pitsipyöröpuikot
Fiilis: Sievä pikkuhuivi

Huivi oli kiva, nopea pikkuneule. Ainaoikean ansiosta suurin osa huivia oli aivan aivotonta neulottavaa, mutta onneksi minulla on sellainen vaihe, etten viitsi tuijottaa kaavioita kovin tarkkaan. Joskus ei vaan jaksa panostaa niin kauheasti. Pääteltyäni huivin kutsuin sitä pöllörievuksi, mutta onneksi pingottaminen teki tässäkin tapauksessa ihmeitä, vaikken kovasti huivia repinytkään.


En oikein tiennyt, miten tällainen huivi kuuluu mitata, joten mittasin tämänkin yläreunaa pitkin vaikka se onkin lähes koko ympyrä tasolle levitettynä. Seurasin ohjetta suhteellisen kiltisti, sillä siinä oli sopivasti vaihtoehtoja. Neuloin reunaan ainaoikeaa vielä pöllöjen jälkeenkin, sillä lankaa oli vielä jäljellä ja minusta huivi on sievempi näin. Jos olisin käyttänyt jotain muuta lankaa, jota olisi ollut enemmän, olisin tehnyt huivista vähän suuremman, mutta onneksi tämä ei tule omaan käyttöön. Suosikkihuivini kun tahtovat olla kokoluokkaa torkkupeitto.

10 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Ihana huivi!

amuk kirjoitti...

Ihanan näköinen. Tuo lanka on aivan ihanan näköistä.

Vyyhti kirjoitti...

Onpas hurmaavia pöllöjä!

Judiuni kirjoitti...

Kiitos Mammutti, Amuk ja Vyyhti. :)

Suvenkorento kirjoitti...

Oi kun ihana! Söpöjä pöllöjä :)

Neulisti kirjoitti...

Ihana huivi. Jotenkin kauniisti vanhahtava. :)

Lorainne kirjoitti...

Ihana! Itsekin ihastuin tuohon ohjeeseen, ja jotain pöllöaiheista olisikin tarkoitus tehdä jossain vaiheessa... :)

Sohvi kirjoitti...

Tosi ihana! Pöllökuvio on aina niin kiva!

ArualMaria kirjoitti...

Mukavan pehmoisen näköinen huivi!

ViTa kirjoitti...

Wau! Nyt tipahti leuka auki. :D Olen hurahtamassa pöllöihin aivan täysin, eikä käynyt edes mielessä, että ne saisi noinkin tehtyä.