keskiviikko 30. toukokuuta 2012

11 kysymystä

Nappasin Villakeränen-blogista 11 kysymystä meemin, koska minua huvitti ja Minna oli keksinyt mielenkiintoisia kysymyksiä. Harrastuksensa miettiminen eri näkökulmista on joskus ihan hauskaa. Kovin harvoin jaksan kiertojuttuihin osallistua, mutta joskus näinkin.

1. Miksi neulot?
Siksi, että se on kivaa. Neulominen on minulle eräänlaista meditaatiota ja sujuu usein luonnostaan, kun aivot keskittyvät johonkin muuhun, ellei kyseessä ole jokin hankalampi malli tai ongelma, jotka taas ovat sopivaa aivojumppaa, joka pitää mielen virkeänä. Neulomisen kautta saan elämääni onnistumisen kokemuksia, jotka usein jäävät uupumaan. Omien kattensä jäljessä on jotain tarvetta tyydyttävää hienoutta. Minä tein tämän.

2. Jos saisit valmistaa vain yhdenlaisia neuleita, mitä neuloisit?
Varmasti sukkia. Käsinneulotut sukat eivät ole vain sukkia, vaan taidonnäytteitä ja niihin en voisi koskaan kyllästyä, sillä kuvioiden, mallien, lankojen ja värien mielenkiintoisia yhdistelmiä on loputtomasti.

3. Teetkö tilaustöitä? Miksi?
Joskus harvoille ja valituille. Yleensä omasta aloitteestani. Jos minulta yrittää tilata, saa usein vakiovastaukseni "Se on sitten tuhat euroa ja materiaalikulut." En ole vielä koskaan joutunut neulomaan mitään mitä en haluaisi tehdä.

4. Mitä et missään nimessä haluaisi neuloa ja miksi?
Karheaa ja narskuvaa tekokuitua missään muodossa. Pelkkä ajatuskin saa ikenet kuivumaan poskiin kiinni ja kylmät väreet juoksemaan pitkin selkäpiitä. Sellainen sopivasti narskuva ja karhea akryyli on minulle kuin liitutaulun raapiminen kynsillä joillekin.

5. Ellet neuloisi, mitä tekisit "säästyvällä" ajalla?
Se on hyvä kysymys. Toivottavasti virkkaisin, mutta se aika varmaankin menisi hukkaan netissä tai jossain muussa turhuudessa.

6. Onko kesä neulojan kannalta hukkaanheitetty vuodenaika?
Ei enää. Aloin joku vuosi sitten neulomaan myös kesällä. Mikään ei mielestäni estä kesäneulontaa, kunhan löytää sopivat kevyet projektit tai langat, ettei (kädet) hikoa. Inspiraatio alkoi pysyä yllä, kun osallistun nykyään "nettineuleyhteisön toimintaan" aktiivisesti päivittäin.

7. Ostatko neuleita kaupasta?
Harvemmin, mutta ohuita puuvillaneuleita käytän edelleen, joten voin kuvitella sellaisia ostavani niin kauan, kunnes hankin neulekoneen ja alan sillä tekemään pitsivahvuisista langoista villatakkeja. Sitä odotellessa kaupan neuleetkin kelpaavat.

8. Haluaisitko olla omavarainen jonkin asian suhteen?
Käsitöihin liittyen en. En ole loppujen lopuksi niin luova, että pystyisin keksimään ja tekemään kaiken itse minkään asian suhteen. Eikä minulla ole mitään tarvetta poistaa muiden vaikutusta ja työpanosta harrastuksestani.

9. Miksi käsityöt ja ruuanlaitto ovat taidetta, mutta siivoaminen ei?
Siivoamisessa lopputulos ei ole oikein esittelemiskelpoinen siinä mielessä, että ketään kiinnostaisi. En voisi kuvitella innostuvani siivousblogista, jossa joku esittelisi kättensä jälkiä. Taiteessa on kuitenkin monesti kyse kokemusten ja lopputulosten jakamisesta. Siivoaminen ei ole elämys.

10. Mikä on neulojan painajainen ?
Kuulin alkuvuodesta eräässä podcastissa eräästä neulojan painajaisesta. Neuloja oli lähtenyt lomalle ja kaikki puikot ja sen hetkiset suosikkiprojektit ja kaikki lomamatkalle varatut käsityöt katosivat kassin mukana jo ennen kohteeseen pääsyä. Miten rentoutuisin missään täysin ilman neuletta ja millainen olisi lomalta paluu, kun pitäisi hankkia kaikki puikot uudestaan? Asia vaivasi minua, kunnes seuraavassa jaksossa kuulin helpotuksekseni, että kassi kaikkine neuletarvikkeineen oli saatu onnellisesti takaisin.

11. Mitä haluaisit neuloa seuraavaksi?
Hempeän vaaleanpunaiset merinovillaiset unisukat, jotta vaaleanpunaiset unet olisivat täydellisiä, kun kaikki on sävy sävyyn. Se oikea lanka vain puuttuu.

En keksi uusia kysymyksiä enkä sysää meemiä kenenkään niskaan. Olen laiskimus.

Ei kommentteja: