keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Uusia juttuja


Entiset neuleet edistyvät ihan yhtä huonosti kuin aiemminkin, mutta synttäreiden kunniaksi saa varmasti aloittaa uusia. Otin puikoille oikein Wollmeisea. Tästä tulee Cadense-sukat (Ravelry) itselleni tietenkin. Väri on ihana Dunkle Kirsche, joka on ehkä suurin suosikkini Wollmeise:n laajasta värivalikoimasta. Olen pidempään katsellut Cadense-mallia ja uskon, että sukista tulee hienot. Eikai näin mahtavan värisestä langasta voi rumia sukkia tullakaan?


Synttäreiden kunniaksi sain Ravelryssa pari ohjetta Beekeeper's Quiltin, jota olen kuolannut pitkään ja Stephen Westin Skidin (Ravelry). Aloittelin jo Hexipuffeja. Kokeilin eri lankoja ja puikkokokoja. Ohut sukkalanka ja 3,5 millin puikot kuulostivat liian hurjalta yhdistelmältä, joten aloitin lähempää sukkatiheyttä, mutta taidan joutua  lähelle 3 mm puikkoja, sillä yllättävän sieviä puffit ovat isoillakin puikoilla neulottuina. Ensikokeiluissa lankoina on Zauberball, Delight Fabel ja Merisock. Skid näyttää kivalta pipomallilta ja aion neuloa siitä Color Affectionilleni kaverin. Huiveja, joihin sointuvaa päähinettä ei ole, ei tule käytettyä. Silmukkamääriä pitää vähän laskeskella uusiksi, sillä en viitsi etsiä ja ostaa tarpeeksi paksua lankaa, jossa on oikeat värit.


Ihan ei syntymäpäiväksi ehtineet puikot Ameriikasta. Olin unohtanut poistaa Etsystä vanhan osoitteen ja se oli jostain eksynyt paketin päälle. Onneksi Itellassa olivat tarkkoja, eivätkä jakaneet kirjettäni entiseen solukämppääni. Kirje olisi varmasti päätynyt roskikseen tai johonkin hukkaan, eikä löytäisi tietään uuteen kotiini. Malttamattomana jouduin 9 päivää odottamaan. Sain viimeisen puuttuvan koon pitsipyörökokoelmaani. Ja kokeiluun ChiaoGoon bambuvarrellisia virkkuukoukkuja sekä Brittany's sukkapuikot. Brittanyn sukkapuikot ovat 5-tuumaiset eli hieman alle 13 senttiä pitkät, mutta varmasti sekin riittää pienemmän koon sukissa. En ole keksinyt mitään pätevää syytä ostaa kolmansia KnitPron 2,25 mm sukkapuikkoja, joten päätin kokeilla jotain muuta.

Jenkkien epämääräisistä kokomerkinnöistä johtuen tilasin vahingossa 2,25 mm koukun 2,5 mm sijaan, mutta onneksi Etsy-kaupassa nyt on millimetrikoot koukuissakin. En käsitä miten kukaan löytää oikeaa koukkua, kun materiaalista ja valmistajasta riippuen esimerkiksi 2 mm virkkuukoukku voi olla koko merkinnältään 0, 2, 4 tai B tai sitten ei. Koukut vaikuttavat oikein päteviltä ja nyt täytyy päivän verran kovasti virkata ja harkita tilaisinko parit koukut lisää, kun ale on vielä huomenna voimassa.

10 kommenttia:

Mollie kirjoitti...

Onpa todellä jännän näköinen tuo beekeeper´s quilt.

Iida kirjoitti...

Synttärionnea! Kivan näköinen tuo Wollmeise-kerä. Onko se itse keritty vai tullut kaupasta tuollaisena?

Judiuni kirjoitti...

Kiitos. Wollmeise on siis puoli vyyhtiä käsinkerittynä. Kerin kakkuja pahvihylsyn ympärille. Hylsy on varmaan elmukelmusta tai jostain.

enkulin käsityöt kirjoitti...

OOONNNEA

amuk kirjoitti...

Ihania ostoksia, ihania suunnitelmia ja ihania aloituksia. Ennen kaikkea HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ blogiystävä <3 Hauskaa Illanjatkoa :)

sanna kirjoitti...

Synttärionnittelut! Voi, sinä hankit sen ohjeen beekeper's quiltiin. Minä olen myös miettinyt asiaa sen jälkeen kun viimeksi blogissasi ohjeesta kirjoittelit. Jämälankoja olisi kyllä. Ne minipöksyt eivät paljoa sitä varastoa kutistaneet...

Sinun blogissasi on kiva käydä värejä ihailemassa, minulla kun on tällä hetkellä niin puikoilla kuin rukin rullallakin luonnonvärejä. Tosin, ihkuja ovat nekin.

Judiuni kirjoitti...

Kiitos onnitteluista!

Sanna: Minä olen aina ollut reipas värienkäyttäjä, enkä voisi kuvitella tyytyväni luonnonvärisiin oikein missään asiassa. Rullalla on minullakin tällä hetkellä vain luonnon värisiä.
Minä mietin tuota beekeper's quiltia pitkään ja hartaasti. Peittona en näe siinä mitään järkeä, mutta pyllynalusena se toimii varmasti mainiosti.

Neulisti kirjoitti...

Hihii, tervetuloa puff-joukkoon. :)

ArualMaria kirjoitti...

Synttärionnittelut! Makean väriset Cadencet tulossa!

Judiuni kirjoitti...

Kiitos Neulisti ja ArualMaria!