maanantai 18. tammikuuta 2010

Vilai vai purkaanko taas?

Tykästyin, jo paljon ennen kuin uskalsin toivoakaan tilaavani Cookie A.:n Sock Innovation -kirjaa, Vilai-sukkiin. Ja ne pitikin saada itselle aloitettua heti Wanidojen jälkeen. Minulla ei ollut koko kymmenen kilon lankavarastoani kotikotona mukana joululomalla, joten aloitin miltei ensimmäisestä käteen sattuneesta sukkalankakerästä, jonka olin itselleni kaavaillut. Alku tuntui jotenkin vaikealta ja käsiala epätasaiselta, mutta sukka edistyi hyvin ja näytti hienolta. Olin jo onnellinen valmiiksi, että saan viimein itselleni kaavailemani vaaleanpunaiset villasukat.



Ei pitäisi koskaan innostua liian aikaisin. Kärjen kohdalla tuli tenkkapoo. Kuvio osuu jalkaani hyvin huonosti, sillä en halua katkaista sitä hölmöstä kohtaa. Sukasta tulisi nätissä kohdassa kuvion lopettamalla joko suunnilleen kokoa 34 tai 41. Oma takakäpälä on kokoa 36. Eipä paljon naurattanut. Päätin tikuttaa suuremman sukan ja katsoa miltä näyttää ja todella hyvältähän se mokoma näyttää. Onneksi on isojalkaisempi ystävä, jolla on hyvin samankaltainen maku kuin minulla. Ensimmäistä sukkaa soviteltiin valmistumista seuranneena aamuna ja sehän on kuin hänelle tehty, väriä myöten. Onneksi on ystäviä niin sukille löytyy innokkaita omistajia. Sitten toisen sukan kimppuun, jotta pääsen seuraavien sukkien pariin. :)

3 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Ihanan näköistä tulossa!

Heidi kirjoitti...

Malli näyttää kyllä kivalta. Ei vain taitais minun kärsivällisyys riittää mallikuvion seuraamiseen.. ;o)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan taivaallisen hurmaavat sukat kyllä saan, kiitos tuhannesti neulepeukalolleni! <3