sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Vilai?

Paljonko yksi lanka kestää purkamista? Ostin miltei vuosi sitten ihananväristä vaaleanpunaista Sandnesin Sisua omia sukkiani varten ja aloitin ystävänpäivänä neulomaan sukkia Polly Jean -ohjeella. Jokin asia, ilmeisesti kärki mätti ja purkasin koko sukan. Seuraavaksi kokeikeilin kai Baudelaire-ohjetta aivan yhtä huonoin tuloksin. Kantapää oli lievästi ilmaistuna kammottava ja sukka meni taas purkuun. Jossain vaiheessa kokeilin myös Monkey -ohjetta. Elokuussa kokeilin Fancy Silk Socks -ohjetta. Ja taas purettiin. Sukka oli kai turhan suuri tai jotain. Muistinkohan kaikki kokeilut. Lanka alkaa olla aika kurjannäköistä ja alkaa olla pakko saada jotain valmistakin. Eikai sukkakaan voi mennä loputtomiin pieleen? Välillä lanka oli korinpohjalla häpeämässä, kun teki mieli luovuttaa kokonaan. Miten vaikeaa voi olla yksien sukkien saaminen aikaan.



Torstaina keksin, ettei tätä lankaa lasketa uudeksi projektiksi, vaikka aloitankin alusta. Otin Sock Innovationin käteen ja tarkistin Vilain silmukkamäärän ja se olikin ihan lupaava. Kuvio on vähän hankala ja käsialani jostain syystä tässä sukassa ainakin alussa kovin epätasainen, mutta ehkä se tästä. Pari kertaa tuli kuviossa hölmöilyn vuoksi purkua, mutta muuten vaikuttaa lupaavalta. Jollain kevyellä kostutuksella tai pesulla voisi saada ehkä vähän tasaisemman ulkomuodon. Kuvio on komea, mutta hieman hankala. Sen luulee osaavansa ja sitten toteaa, että on posottanut menemään monta kierrosta ja tehnyt joka toisella kierroksella liudan virheitä.



Mitähän sitten seuraavaksi sukkarintamalle? Sock Innovationista Sunshine olisi takaperoisessa aakkosjärjestyksessä luonnollinen jatkuva Wanidalle ja Vilaille, mutta toisaalta Clandestinea voisi kokeilla Hjertegarn Sock 4:sta tai Twisted Flower Socksia Rancosta tai Siljasta tai jos ostaisi jotain kivanväristä Sisua... Cookie A.:n lisäksi Nancy Bushin ohjeitakin olisi jonossa aika monta ja huiviohjeita tuntuu olevan loputtomiin. Kukahan neuloisi entiset projektit pois alta ja tämä hitsin joululomakin on ihan lopuillaan, enkä ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Kehtaisinko muuttaa mieltäni ja lusmuilla vielä viikon? Menisikö joku mun puolesta tekemään gradua, niin mä voisin neuloa? Anyone?

2 kommenttia:

Iida kirjoitti...

Kyllä noin nättien sukkien valmiiksi saattamiseen pitäisi myöntää lomaa! Tosi nätit tulossa, toivottavasti tällä kertaa tärppää mallin suhteen :)

Nunt kirjoitti...

Ihanat on tulossa, ja hei, kastelu, venyttely ja pingotushan pelastavat neuleen kun neuleen :)

Hassua muuten, minulle taas Baudelairessa on nimenomaan Se Paras Kantapää