sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Afrikkalainen kukkaneliö

Flunssassa kärsii herkästi kummista ajatuksista ja mieliteoista. Olen kauan ihaillut virkattuja palapeittoja ja Ravelryssa törmäsin kauniiseen kukkaruutuun niin jotenkin sen kokeileminen tuntui hyvältä idealta. Onneksi olen sen verran järjissäni, etten ala virkkaamaan peittoa tuollaisista ruuduista. Matematiikka ei ole vahvin lajini, mutta olen lankoihin liittyvässä matematiikassa edistynyt viime vuosina kovasti. Laskin, että alla olevan kaltaisista ruuduista tehtynä päiväpeittoon tarvitsisi 264 ruutua, joihin menisi noin 5,1 kiloa lankaa. Niissä olisi 2112 langanpäätä ja yhdistämisestä tulisi varmasti reippaasti lisää langanpäitä ja tietysti painoa. Ruutu on Dropsin Muskatia ja sitä tarvitsisin ainakin 102 kerää, todellisuudessa enemmänkin, sillä en tiedä kuinka paljon yhdistäminen veisi lankaa ja jotain jää väkisinkin yli, kun värejä tarvitsee eri määriä. Sellaiset 102 maksaisivat lähes kolmesataa euroa. SuperSalessakin noin 200 euroa. Se olisi niin järjetön projekti, ettei mitään rajaa, mutta varmasti lankakauppiaan unelmaprojekti. En käsitä, miten ihmiset voivatkaan tehdä niin upeita peittoja.


Sitten näin Harmaata arkea blogissa jotain aivan ihanaa. Olin oman onneni esteenä, kun ajattelin heti, etten voisi tuollaista tehdä. Tuohan ei olisi yhtään mahdoton, sikäli mikäli se ei syty heti palamaan, jos lamppua erehtyy käyttämään. Tuo "Somalia"-malli on neliöksi muutettu versio suositusta African Flower Heksagonista. Se sopisi varmaan hienosti ja olisi aikalailla mun tyylinen ja siitä on myös puolikkaaseen heksikseen ohje. Muskatit olen hankkinut pannulappuja varten, mutta Safrania minulla on kolmea väriä, joille ei ole mitään suunnitelmaa nyt, kun koukkuaminen on ranteiden takia jätettävä vähemmälle. Paljonkohan Safranista tulisi pienempi lappu? Sitten pitäisi vielä kirpparilta löytää sopiva lamppu varjostinkehikkoineen.

PS. Ihan kaikkea en alkaisi virkkaamaan. Katsokaapa tämän blogin yläpalkissa olevaa nallea. O_o

5 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Kauniit sävyt! Mie ihastelin just aamulla tuota samaa lamppua :D

Käsityöläinen kirjoitti...

Onpa kaunis!!! Todella nätti! Noista tulis ihana lampunvarsjostin, tosin nimenomaan "varjostin". ;)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi että on kaunis.

Tanja kirjoitti...

Onpa kaunis. Minä en ollutkaan aiemmin törmännyt tähän neliömuunnelmaan afrikkalaisesta kukasta, joten kiitos vinkistä.

Mä tykkään sun tavasta hahmottaa asioita laskemalla :-)

Inka kirjoitti...

Kaunis kukkapala :). Minulla on jo kaksi palatyötä vaiheessa, kun huomasin sen olevan tosi työlästä puuhaa. Laitoin sinulle tunnustuksen, voit vastata siihen jos tahdot. Löydät sen blogistani.