maanantai 23. huhtikuuta 2012

Omaa terveyttään uhaten


Sukkapuikoilla on väliä. Neulominen on ehdottomasti välineurheilua. Oikeilla välineillä se on nautinnollista ja rentouttavaa ja väärillä välineillä menee hermot ja pahimmillaan terveys. Hankin vuosia sitten itselleni joululahjaksi sukkapuikkosetin. Se oli aikaa ennen KnitPron markkinoille tuloa, joten paketissa lukee KnitPicks Harmony, mutta ne ovat samaa tavaraa kuin KnitPro Symfonie. Aluksi oli totuttelemista lyhyempään sukkapuikkoon, mutta sen jälkeen en metallisiin koskenutkaan. Neulominen sujui puisilla puikoilla niin paljon helpommin. En jäänyt muutosta analysoimaan vaan neuloin menemään.

Sitten tilasin jenkeistä ChioGoon ihanien pitsipyöröjen innoittamana teräksiset sukkapuikot siinä kätevämmässä 15 sentin pituudessa ja olen sittemmin kiduttanut itseäni niillä. Puikoilla ei ole mitään vikaa. Ne vain eivät sovi krooniselle kiristäjälle. Teräspuikkojen kohdalla ei tarvitse katkeamista pelätä, joten kiristän aivan liikaa ja aiheutan itselleni päiväkausiksi päänsärkyä. Joudun nämä puikot myymään, jotta en aiheuta itselleni enempää vahinkoa. Onneksi pitsejä pystyn metallisilla pyöröillä neulomaan ongelmitta, sillä pitsiä ei ole tarkoituskaan kiristää.


Projekti: Ocean view socks (Ravelry)
Ohje: Perusjoustinneulesukka ranskalaisella kantapäällä
Koko: 40
Lanka: Sinikirjava Garnstudio Drops Fabel Long Print
Menekkki: 75 grammaa
Puikot: ChiaoGoo Stainless Steel 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Viimeinkin valmista.

Sukista ei ole sen kummempaa sanottavaa. Niissä on 64 silmukkaa, 2 oikein, 2 nurin -joustinneule, ranskalainen kantapää ja nauhakavennuskärki. Aivan peruskauraa siis. Lankana on Dropsin Fabel Long Print värissä Ocean View, jossa on sinisiä ja ruskeanharmaata. Luultavasti siis valtameren aaltoja ja kiviä. Sukista tuli kivasti napakat, mutta täytyy myöntää, etten puupuikoilla olisi uskaltanut niin tiukkaan neuloa. Onneksi en sentään ihan peltiä neulonut, vaikka hartioiden ja niskan seudulla siltä tuntuikin.

4 kommenttia:

amuk kirjoitti...

Kivat sukat :) Fabelissa hyvät värit. Tuo niska-hartiaseudun jännitys on kyllä kammottavaa. Itsellänikin on hartiat kivikovat aina välillä ja pää jomottaa päiväkausia. Kokeile kylmäsalvaa kipeisiin lihaksiin. Se auttaa yllättävän hyvin.

ArualMaria kirjoitti...

Auts, kuulostaa pahalta. Mulla käy metallisten sukkapuikkojen (ohuiden kokojen) kanssa ihan samalla tavalla. Pyöröillä sukkien neulominen sujuu paljon paremmin, tai KnitPron lyhyillä koivusukkiksilla myös ihan siedettävästi. :)

Neulisti kirjoitti...

On se kyllä niin tätä. Päänsäryistä tai muista viis, ei sitä neulomista malta lopettaa. Enpä ole koskaan osannut ajatella, että se voisi olla vääränlaisista puikoista kiinni.

Judiuni kirjoitti...

Amuk: Minulla tehoaa parhaiten viljatyyny ja venyttely+hieronta. Lämpö rentouttaa paljon ja hartiat onneksi aukeavat liikuttamalla. Kylmä ei ole minulla auttanut.

ArualMaria ja Neulisti: Minulla tuo vääränlainen puikko -yhteys oli selvä, kun neuloin sukkia vain neuletapaamisissa. Välillä ei ollut mitään oireita ja sitten heti neuletapaamisen päälle se iski päälle. Huomasin ongelman jo neuloessani, mutten malttanut lopettaa. Mulla ei ranteetkaan tykkää metallisukkiksista.