torstai 31. toukokuuta 2012

Parsimuksia


Sain alkuviikolla kirjomisesta inspiraation kokeilla taas parsimista. En ole koskaan ennen kärsinyt moisesta inspiksestä, mutta kaikkea sitä ehtiikin kokemaan. Ensin kokeilin kokonaan puhki menneitä Monkey-sukkiani parsia. Se ei ollut järin helppoa, kun jäljellä ei ollut mitään silmukoista. Ensimmäinen sukka näyttää siltä, etten yhtään tiennyt, mitä olin tekemässä ja toisessa ei onneksi suurta reikää ollutkaan. Nauravan lampaan Juulibugia ei ollut tarpeeksi jäljellä, enkä ole oikein vakuuttunut sen kestävyydestä, joten parsin Step-jämillä. Sukkiin tuli reiät reilussa kuukaudesssa, mikä minusta on kohtuuton aika. Sukat olivat syksystä asti häpeämässä, enkä ollut varma haluanko edes niitä parsia. Toivottavati nämä saavat nyt edes vähän lisää käyttöikää. En varmasti olisi näitä parsinut, ellei lanka olisi kaunista käsin värjättyä.


Parsin myös Skew-sukkani. Nämä sentään kestivät yli puoli toista vuotta käyttöä ennen kuin hiutuivat päkiän ulkosyrjästä pelkälle nylonille. Nämäkin olivat puolisen vuotta häpeämässä. Nämä varmasti kestävät vielä jonkun vuoden käyttöä ja parsintalankaakin on vielä hieman jäljellä. Regialla osaavat tehdä sukkalankaa, joka ei hetkessä kulu puhki. Näissä jäljittelin silmukoita, joka on oikeastaan aika hauska tekniikka ja melkein kuin kirjomista. Täytyy kokeilla vaikka Hexipuffin koristelua silmukoita jäljittelemällä. Ilmeisesti erikoisesta rakenteesta johtuen hiutumat tulivat outoihin kohtiin, sillä yleensä sukkani reikiintyvät keskeltä päkiää ja kantapään alta. Ehkä kävelen väärin, kun sukkani kuluvat vauhdilla. Haluaisin tehdä toiset Skew't, mutten ole löytänyt sitä Oikeaa lankaa. Regia Jazz Color värissä Flamenco Sketches on Oulusta loppunut, enkä ole raaskinut netistä tilata, kun tarvitsisin vain kolme kerää ja herkästi tulisi tilattua jotain ihan turhaa lankavaraston täytettä.


Lopuksi kuva parsimattomista sukista. Heitin vähän käytössä olleet Ambrosia-sukkani pyykkikoneeseen. Tarkastin pohjat ennen pesua ja olin hyvin järkyttynyt, kun sukkia kuivumaan ripustaessani havaitsin, ettei Vikingin Vilma kestänyt konepesua. Konetta en syytä, sillä Skew't olivat hiutuneina samassa pesussa, eikä niille tapahtunut mitään. Olin hieman kahden vaiheilla Skew'n pesemisestä, mutten halunnut parsia likaisia sukkia. Vilmaan olen kovin pettynyt. Sukat eivät olleet havaittavasti ohentuneet pohjista ja tuolla tavalla kuitenkin aukesivat pesussa. Nämä menevät häpeämään vaatehuoneeseen seuraavaa parsintainspiraatiota odottelemaan. En ole varma, tuleeko näitä koskaan parsittua, mutta pidän harkinta-aikaa poisheittämisen suhteen, etten katuisi myöhemmin.

10 kommenttia:

Simpura kirjoitti...

Parsiminen onkin yksi kamalimmista hommista joita tiedän. Minullakin reikiintyneet sukat odottelevat piiiiitkän tovin ennen kuin n iitä korjailen :(

Sohvi kirjoitti...

Nyt taas vähän harmittaa kun nakkasin Trekking Pro Naturasta tekemäni Monkeyt roskiin, kun ne kuluivat (melkein heti) pohjasta puhki.. Ei jotenkin tullut silloin parsiminen mieleenkään. Tai se, että olisi kutonut kärjet uudestaan.

Judiuni kirjoitti...

Simpura: Minusta parsiminen ei ole inhottavaa. Se vain vaatii sopivan mielentilan.

Sohvi: Minä en Pro Naturasta sukkia tehnytkään. En usko sen kestävän sukassa kuin hetken. Enkä muutenkaan oikein välitä siitä. Se on jotenkin narumainen ja joustamaton.

ArualMaria kirjoitti...

Hui, pelottavaa, miten Vilma-sukillesi kävi! Mä olen tähän mennessä kuullut langasta vain hyvää ja omassa käytössä langassa ei myöskään ole ollut mitään moitittavaa. Parsimiseen tarvitaan tosiaankin sopiva mielentila - täällä nähdään sitä harvoin! :D

vi0let kirjoitti...

Mä muistan kun Skew oli esillä blogissasi, miten ne voi olla jo puhki! Onko siitä oikeesti yli vuosi?

Omassa käytössä en ole kuluttanut loppuun yksiäkään sukkia, vaikka osa onkin täysmerinolankaa ilman nylonia. Tosin äitini tappaa kaikki sukat (vaikka käyttää niitä vain kotona, toisin kuin minä). Ehkä erot johtuvat kävelytyylistä...

Judiuni kirjoitti...

ArualMaria: En minäkään ole mitään pahaa Vilmasta kuullut ja siksi olenkin kovin pettynyt.

Violet: Skew't on neulottu talviolympialaisten aikana liki 2,5 vuotta sitten. Ehkä Violet muistelee Prosessineulojan Skew-sukkia, jotka ovat samaa lankaa samassa värissä ja esitelty hänen blogissaan vajaa kuukausi sitten.

Minulla kaikki sukat kuolevat ennemmin tai myöhemmin, usein ennemmin, mutta veljeni taas ei saa sukkiinsa reikiä aikaan.

KahviKaneli kirjoitti...

Ei olis onnistunut minulta!

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei, minkä Vilma- lanka meni tekemään :-( Olivatko sukat muuten pesupussissa? Sehän estäisi suoran kontaktin rummun reikien ja sukkien välillä.

Judiuni kirjoitti...

Sukat eivät olleet pesupussissa, mutta olen sitä mieltä, että sukkien pitää kestää pesua. Jos ei kestä pesua, niin miten kestää käyttöä?

gettingstronglife@gmail.com kirjoitti...

Itse en ole saanut yksiäkään keinokuituvahvisteisia sukkia puhki, muita kylläkin. Todella outo tuo Vilman kohtalo, mitään vastaavaa ei meillä ole nähty. Ja pyörivät koneessa ihan ilman pusseja ja ovat muutenkin kovassa käytössä teini-ikäisillä. Harmi!