Näytetään tekstit, joissa on tunniste fabel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fabel. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. tammikuuta 2013

Ihan kuin olisin nähnyt tämän ennekin


Oho hupsista, taas tuli tehtyä sukat melkein vahingossa. Perussukkien tikuttamisessa on jotain koukuttavaa. Olen ilmeisesti joutunut sukkaputkeen. Tällä kertaa käytin Fabel Long Printin loppuun, joten sukat ovat taas tutunnäköiset. Toissavuoden viimeinen pari oli juurikin tätä samaa lankaa. Hyvin ovat kestäneet nekin konepesua ja kengissä hiertämistä. Ei voi muuta sanoa. Neuloin perussukkaani 64 silmukalla kuten edellisissäkin pareissa. Ei siis mitään erikoista. Tein aivan perussukkaa sen vuoksi, että aiemmissa pareissa on erikoisempia kantapäitä, joista tunnistan eri parit. Muuten voisi olla sukkien parittaminen hiukan hankalaa, sillä Fabel säilyy käsittämättömän hyvin.

Projekti: Rosemist socks II (Ravelry)
Ohje: Perussukka omasta päästä
Koko: 36
Lanka: Kirjava Garnstudio Drops Fabel
Menekkki: 62 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Tulipahan lanka käytettyä.


Pitäisi varmaan kehittää jotain mielenkiintoisempia projekteja, mutta jostain syystä minua viehättää juuri nyt sileä neule kaikkein eniten. En tiedä mistä se johtuu, etten ole lainkaan sillä tuulella, että neuloisin mitään monimutkaisia kuvioita tai rakenteina. Toivottavasti niihinkin into palaa.


Loppuviikolla oli vaihteeksi postipäiviä. Voitin Mennään lankaan -blogin synttäriarvonnassa lehden ja ihana lehti onkin. Sain jo yhden joululahjaidean tästä. :) En ole voittanut arvonnoissa pitkiin aikoihin. Toivottavasti onni potkii enemmänkin. Posti toi myös Villavyyhdistä silmukkamerkkejä ja villapesuainetta. HiyaHiyalla on kivan värisiä pinkkejä silmukkamerkkejä. Käytän tuollaisia lukittavia merkkaamaan lisäyksiä, kavennuksia, kuviontoistoja ynnä muita, joita on sitten kiva ja helppo laskea esim. villatakeista. Eucalania en ole aiemmin kokeillut, mutta ajattelin, että kaikkein herkimmille langoille ja neuleilla olisi hyvä olla joku hellävarainen pesuaine, joten päätin kokeilla.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen sukkapari

Tuli taas neulottua puolivahingossa perussukat. Välillä, kun tarvitsee "aivotonta" neulottavaa niin, syntyy sukkia melkein itsestään. Vähän silmukoita luodessa ja kantapäässä pitä silmukoita laskea, mutta muuten autopilotti hoitaa homman. Kätevää. Perussukassa on ne maagiset 64 silmukkaa, ranskalainen kantapää ja tavallinen nauhakavennuskärki. Istuu jalkaan ja toimii kuin junan vessa. Ainoa harmitus on liian lyhyet varret. Lankaa jäi reilusti yli.

Projekti: Wooden Rose socks II (Ravelry)
Ohje: Perussukka omasta päästä
Koko: 36
Lanka: Kirjava Garnstudio Drops Fabel
Menekkki: 64 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Vähän tämmöset tylsät.


Lanka on Fabelia ja jos sukat näyttävät tutuilta, niin olen samasta väristä neulonut aiemmin sukat. Ne toiset sukat tosin olen neulonut kärjestä aloittaen. Olen niitä käyttänyt ahkerasti kengissä ja kotosalla ja pessyt pyykkikoneessa, eikä niistä todellakaan arvaisi, että ovat olleetk ovassa käytössä. Itseasiassa hämäännyin niin pahasti, että ensin otin 7 kuvaa niistä vanhoista sukista ennen kuin huomasin vääränmallisen kantapään ja tajusin, että kuvaan vääriä sukkia. Jos sukkia vertaa niin onhan niissä vanhemmissa pari nyppyä ja hitusen haalistuneet värit, mutta täytyy sanoa, että todella hyvin ne ovat säilyneet.


Lopuksi jäähyväiset Lumovalle langalle. Tilasin loppuunmyynnistä huivineulan ja ihania lankoja. Yhdet villapaitalangat, kahdet huivilangat, yhdet kaulanlämmitinlangat ja yhdet pipolangat sekä Kidsilkiä taidelankakehruukokeiluihin*. Vähään aikaan ei tarvitsekaan sitten lankaa ostaa, kun ei enää tule sillä tavalla käytyä lankakaupoissa. Suru on puserossa nyt. :(

* Joulupukki muisti minua taidelankakirjalla ja tekisi mieli kokeilla heti kaikkia jänniä juttuja.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Toinen puikkotyyny


Neulottuani yhden hyvin kätevän puikkotyynyn oli tarkoitus tehdä toinenkin, mutta se aina jotenkin jäi. Puikot tahtovat taas ajelehtia nojatuolin ympärillä, missä ne on laskenut kädestään. Onneksi sain itseäni niskasta kiinni ja neuloin uuden puikkotyynyn. Valitsin langaksi jämä-Fabelia ja loin kolme silmukkaa. Oranssi-pinkki-punainen Fabel loppui kesken, joten alapuoli on yksiväristä puolukanpunaista Fabelia. Molemmat ovat viime talvena sukista yli jääneet. Keskelle muodostui väresitä läntti, josta jostain syystä tulee mielleyhtymä nänniin, enkä ole värivalintaani kovin tyytyväinen. Onneksi tyyny ei ole kovin vaaleanpunainen, ettei tule nimettyä tätä tissiksi. Ehkä siirrän tämän kirjoituspöydälle ja otan nojatuolin luo edellisen.


Projekti: Needle cushion II (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä
Koko: halkaisija noin 12 cm
Lanka: Garnstudio Drops Fabel jämiä noin 20 grammaa
Täyte: Novita Palma 50 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Käytännöllisyys ennen kaikkea. 

Jämälankojen tuhlaaminen on aina hyvästä ja siinä voi vähän huijata. Täytin tämänkin Novitan Palma -langalla. Iljettävä akryylikammotus on hamasta menneisyydestä, ennen kuin minusta tuli lankasnobi. 50 grammaa oli hiukan liikaa täytettä, mutta puikkotyyny kannattaa olla mieluummin yli- kuin alitäytetty, sillä tyynyn tulee olla napakka, jotta puikot ja koukut pysyvät hyvin pystyssä. Edelliseen sain kommentteja siihen malliin, että kuvittelin näitä syntyvän muiltakin. En ole kuitenkaan kuullut tai nähnyt muilla puikkotyynyjä. Tämmöinen on kyllä todella kätevä vaikka itse sanonkin. Virkkuukoukut täytyy toki ottaa varovasti tyynystä, ettei kisko täytteitä ulos, mutta onneksi ne saa virkkuukoukulla takaisin sisäänkin.

tiistai 28. elokuuta 2012

Broken seed stitch sukat


Minulla oli alun perin puikoilla vinkeämpi malli, mutta se oli rasittava tehdä, joten päätin kokeilla Broken Seed Stitch -sukkien ohjetta, joka tosin on enemmänkin resepti kuin varsinainen sukkaohje. Ohjeessa ei ole silmukkamääriä, kantapäätä tai kärkikavennusta, vaan päätähtenä on mallikuvio. Joka toisella kerroksella neulotaan oikein yksivärisellä langalla ja joka toisella helmineuletta kirjavalla. Lopputulos on hauska pintakuvio, joka rauhoittaa kivasti levottomampiakin pätkärääkkäyksi. Erityisesti pätkärääkätyn langan rauhoittamiseen tämä malli sopii hienosti. Muuten sukissa ei ole mitään ihmeellistä.. Loin 72 silmukkaa ja neuloin tavallisen ranskalaisen kantapään ja nauhakavennuskärjen.

Projekti: Broken seed stitch socks (Ravelry)
Ohje: Broken Seed Stitch Socks by handepande (Ravelry)
Koko: 38
Lanka: Blue lagoon ja valkea Garnstudio Drops Fabel 
Menekkki: 82 grammaa (32 g sinikirjava ja 50 g valkea)
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Vielä sievemmät kuin osasin odottaakaan

Lanka on tuttua ja turvallista Dropsin Fabelia. Sinikirjavaa lankaa meni 32 grammaa ja valkoista koko kerä. Olin aivan varma, että valkea loppuu kesken, kun neuloin toista kärkeä, vaikka olin punninnut, että langan pitäisi riittää. Vain pari metriä jäi jäljelle, kun päättelin sukan. Värivalinta meni aikalailla nappiin. Siniturkoosi sopii luonnonvalkean kanssa hyvin yhteen ja kuvio tulee hyvin esiin. Kerrankin värivalinta meni kerralla nappiin.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

Pikkuisia projekteja

Puikoilla ja koukuilla on ollut viimeaikoina pikkuisia juttuja. Virkkasin pieneen sydämeen kaikki pari grammaa seiskaveikka jämää, joka jäi yli Hemlock Ring Blanketista. Aivan uskomattoman hyvin meni lanka siihen. Ottaen huomioon, että kyseessä on ympyränmuotoinen sylipeitto tuntuu ihan käsittämättömältä tuurilta, että jäljelle jäi vain muutama hassu metri jämälankaa, mutta nyt ei ole enää sitäkään kuljeksimassa. Lanka tosin loppui kesken, enkä kyennyt tekemään sydämen ohjeessa olleita nyppyjä. Nirkko on kai virallinen termi. Sydämen ohjeen olen valitettavasti jo unohtanut. Kaikki pienetkin jutut pitäisi kirjata Ravelryyn, etteivät unohdu. Puuvilla jämästä Novitan Freesiaa virkkasin pienen karkin Lion brand yarnsin ohjeella. (Tuonne pitää rekisteröityä, että näkee ilmaisohjeet.). Siitä ei tullut niin sievä, mutta oljoon. Ompelin sen niin hyvin kasaan, ettei purkamisessa ole mitään järkeä.


Neuloin myös pienimmän sukan, jonka olen koskaan tehnyt. Puinen sukanpingotinavaimenperä sai päälleen Colinette Jitterbugista sukan. Ohjeen mukaan tehty sukka on juuri sopivan napakka, ettei sitä tarvitse ommelle avaimenperään kiinni, joten tarvittaessa on helppo neuloa uusi, jos vanhalle tapahtuu jotain. Täytyy pian virittää se avaimiin kiinni. Jitterbug vaikuttaa ihanalta langalta. Saisinpa sitä jostain unisukkiin yhden vyyhdin. Kierre on tiukka ja täysmerinon tuntuma on ihana. Uskoni merinosukkalankoihin on hieman hukassa, mutta unisukissa tuo varmaan palvelisi hienosti. Onneksi lankaa jäi pariin kolmeen Hexipuffiin, niin saan neuloa sitä vielä.


Hexipuffeja on nyt jo kymmenen. Puffintäytteenä käytin hetkessä puhki kuluneita Monkey-sukkiani. Juuri niitä, jotka parsin kaksi viikkoa sitten. Uudet reiät tulivat 9 päivässä parsimisesta. Purin pahaa mieltäni sukkiin saksimalla ne soiroiksi ja tunkemalla puffien sisään. Ei ehkä kovin viisasta, mutta hyvin terapeuttista. En ole koskaan ennen leikannutkaan neuletta. Varret tosin purkasin ja vyyhditsin ja aion neuloa muutaman Hexipuffin., mutta parsitut kohdat heitin roskiin. Ne ovat sitten muistona kauniista langasta, joka ei kestänyt kävelemistä.

Puffintäytteeksi taitaa päätyä myös Twisted Flower -sukkani, jotka eivät nekään kestäneet oikein mitään, ainakaan nättinä. En osaa heittää neuleitani roskiin, joten ne saavat täytteenä uuden elämän. Kamalasti tulee pölyä neuleen leikkaamisesta, mutta tulkoon. Saksimisen terapeuttisuus korvaa siivoamisenkin hyvin. Jos jollekin vielä on epäselvää niin hexipuffit ovat siis täytettyjä kuusikulmioita Tiny Owl Knitsin ohjeella Beekeeper's Quilt. Peittoa en itse tee. Ehkä näistä tulee istuinalunen tuolille.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Hiljaiseloa


Pucker-sukilla ei ollut mitään toivoa. Sain kuukaudessa varren sukkaan neulottua. Kaiken sen purkamisen syynä oli muka helppo kuvio, jossa kuitenkaan pientä virhettä ei voinut korjava, sillä ihan pikkiriikkinen virhe moninkertaistui ja suisti koko kuvion raiteiltaan. Purkasin ja neuloin ja purkasin moneen kertaan. Sukanvarsi oli jonkun viikon häpeämässä ja sitten päätin purkaa ja siirrtin Broken seed stitch sukkaan, johon lanka sopi ihan yhtä hyvin. Pidän kovasti sukanvarresta, joka edistyy huikeaa vauhtia edeltäjäänsä verrattuna. Kuvan varsi on yhdessä illassa neulottu.


Joo ostin lankaa. Semmoista sattuu. Mark & Katten's Sommargarn oli tarjouksessa ja Dropsin langat ovat edelleen. Baby merinosta tulee myssy. Varmaankin Rustling Leaves Beret -myssy kirjasta Coastal Knits. Delight täydentää aiemmin ostamiani ja saan neulottua Inspiralleni kaveriksi myssyn. Dropsin Lacesta tulee tietysti huivi. Louhittaren luolan Väinämöinen värissä Ärjy oli viimeinen laatuaan ja se oli pakko napata, etten vaan jää ilman, sillä väri on sopivan ärsty. Allinoista tulee kukkia, mutten ole vielä päättänyt, millä ohjeella niitä virkkaan.


Blogaamis-, kuvaamis- ja kehruuinnot ovat kateissa. Saa lähettää jos niitä näkyy. Yksi hyshys-projekti valmistuu, mutta sitä en voine esitelle ennen kuin ensi kuussa. Koukku heiluu, vaikkei mitään kuulukaan.

PS. Hyvää pyyhepäivää kaikille.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Omaa terveyttään uhaten


Sukkapuikoilla on väliä. Neulominen on ehdottomasti välineurheilua. Oikeilla välineillä se on nautinnollista ja rentouttavaa ja väärillä välineillä menee hermot ja pahimmillaan terveys. Hankin vuosia sitten itselleni joululahjaksi sukkapuikkosetin. Se oli aikaa ennen KnitPron markkinoille tuloa, joten paketissa lukee KnitPicks Harmony, mutta ne ovat samaa tavaraa kuin KnitPro Symfonie. Aluksi oli totuttelemista lyhyempään sukkapuikkoon, mutta sen jälkeen en metallisiin koskenutkaan. Neulominen sujui puisilla puikoilla niin paljon helpommin. En jäänyt muutosta analysoimaan vaan neuloin menemään.

Sitten tilasin jenkeistä ChioGoon ihanien pitsipyöröjen innoittamana teräksiset sukkapuikot siinä kätevämmässä 15 sentin pituudessa ja olen sittemmin kiduttanut itseäni niillä. Puikoilla ei ole mitään vikaa. Ne vain eivät sovi krooniselle kiristäjälle. Teräspuikkojen kohdalla ei tarvitse katkeamista pelätä, joten kiristän aivan liikaa ja aiheutan itselleni päiväkausiksi päänsärkyä. Joudun nämä puikot myymään, jotta en aiheuta itselleni enempää vahinkoa. Onneksi pitsejä pystyn metallisilla pyöröillä neulomaan ongelmitta, sillä pitsiä ei ole tarkoituskaan kiristää.


Projekti: Ocean view socks (Ravelry)
Ohje: Perusjoustinneulesukka ranskalaisella kantapäällä
Koko: 40
Lanka: Sinikirjava Garnstudio Drops Fabel Long Print
Menekkki: 75 grammaa
Puikot: ChiaoGoo Stainless Steel 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Viimeinkin valmista.

Sukista ei ole sen kummempaa sanottavaa. Niissä on 64 silmukkaa, 2 oikein, 2 nurin -joustinneule, ranskalainen kantapää ja nauhakavennuskärki. Aivan peruskauraa siis. Lankana on Dropsin Fabel Long Print värissä Ocean View, jossa on sinisiä ja ruskeanharmaata. Luultavasti siis valtameren aaltoja ja kiviä. Sukista tuli kivasti napakat, mutta täytyy myöntää, etten puupuikoilla olisi uskaltanut niin tiukkaan neuloa. Onneksi en sentään ihan peltiä neulonut, vaikka hartioiden ja niskan seudulla siltä tuntuikin.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Iloisia värejä


Lankavarastoa piti laihduttaa, eikä lihottaa, mutta Dropsin sukkajuhla haittasi sitä kovin. Mukaan tarttui männä viikolla langat 6 pariin sukkia alle 20 eurolla. Eihän sellaista tilaisuutta voinut ohittaa. Sukkajuhla on nyt hyödynnetty niin hyvin, että tuskin tarvitsee Fabelia tai Delightia ostaa lähiaikoina. Pidän kovasti Fabelin uusista väreistä. Kirsikanpunainen on aivan ihana eikä kuninkaansinisessäkään mitään vikaa ole. Pinkki on minusta vähän turhan porsaanlainen, mutta kyllä se menee. Kirsikanpunainen päätynee puikoille luultavasti piakkoin.


Muuten lankatase olisi nollilla, mutta ihana tumma magenta Cascaden 220 vei sydämeni ja sitä oli pakko saada villatakkilangat. Kuva on hiukan ylivalottunut, sillä sävy on hieman tummempi. Ihanan syvä ja voimakas. Sitä oikeaa villatakkimallia ei ole vielä tiedossa, mutta näin ihanalle värille onkin löydettä "Se Oikea" ja sitä odotellessa tyydyn silittelemään vyyhtejä. Kun se oikea malli sattuu kohdalle, tiedän kyllä. Toivottavasti ensi talveksi saan todella makean värisen villatakin. Samalla reissulla keksin syyn ostaa ihanan Finlaysonin Taimi-kassin. Tarvitsen ehdottomasti lankakassin, sillä muovikassit lisääntyvät nurkissa häkellyttävää vauhtia siitäkin huolimatta, etten koskaan osta niitä koskaan. Nyt ainakin lankakauppojen kassit jäävät tuomatta. Lanka, mikä ihana tekosyy.


Posti toi viikonloppuna tilaamani villaletin. Olin juuri ajatellut, että se tuskin tulee vielä tänään, mutta sitten ovikello pirahti. Letti on Lanitium ex Machinan Polwarthia värissä Heartache. Mietin lauantai-illan suihkussa, että uskallanko ja raaskinko tilata, mutta 160 gramman käsinvärjätyksi letiksi se oli ihan kohtuuhintainen, vaikka laskisi postikulutkin mukaan. Väri on huikea, fuksiaa, verenpunaista, pinkkiä, lilaa ja hitusen violettia. Yllätyksekseni sain kaupanpäälle hieman ahvenanmaanlampaan kiharoita. Pussukassa on harmaita, ruskeita ja kellertäviä suortuvia. Vaikuttaa karkealta, mutta kiva kokeilu erä.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Ruusupuusukat


Vielä kerran tällainen tylsä neule, mutta lupaan, että seuraavat valmistuneet eivät ole näin tylsiä. Nämä ovat kolmannet perussukat talvikengissä käytettäväksi. Ehkäpä pärjään näillä sukilla lopputalven. Perussukka tomaattikantapäällä alkoi kyllästyttää, joten valitsin Sock from the Toe up -kirjasta Gusset Heel Socks perusohjeen. Nämä ovat ehkä onnistuneimmat kärjestä aloittamani sukat. Pidän Wendyn Gusset Heel -kantapäästä. Se on ihanan helppo ja selkeä ja istuu jalkaani hyvin. Taidan valita tämän jatkossa kärjestä aloittamiini sukkiin. Lanka on taas Fabelia, tällä kertaa Long Print -sarjan värissä Wooden Rose, joka kuvaa värimaailmaa loistavasti. Pesin ensimmäistä kertaa Fabel-sukkiani koneessa viikonloppuna ja ne tulivat tavallisesta 40º:en kirjopesusta pehmeämpinä ja napakampina takaisin. Täytyy kokeilla muitakin sukkia pestä koneessa. Olen tähän asti pessyt kaikki neuleet käsin, mutta ehkä uskaltaudun kokeilemaan villapesua joillakin vähemmän ihanilla neuleilla. Muuten olen sukkiin tyytyväinen, mutta molemmissa kerissä oli solmu ja tietysti värit lähtivät sen jälkeen juoksemaan aivan eri kohdasta päinvastaiseen suuntaan. Onneksi en välitä raitojen kohdistumisesta. Muuten olisi tullut hermoromahdus.


Projekti: Wooden Rose Socks (Ravelry)
Ohje: Gusset Heel Basic Socks by Wendy D. Johnson (Socks from the Toe Up)
Koko: 36
Lanka: Kirjava Garnstudio Drops Fabel Long Print
Menekkki: 60 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Yllättävän nätit solmuista huolimatta.

PS. Tämä on blogini 500. viesti. Hurjaa.

torstai 23. helmikuuta 2012

Punaoranssit tomaatit


Neuloskelin taas perussukat autossa ja junassa istuksellessani. Kovin tylsää esitellä perussukkaa. Tämä on tällainen tavallinen sukkapari punaoranssi-kirjavasta Dropsin Fabelista. Se tavallinen 64 silmukkaa, reipas kahdeksan senttiä joustinneuletta, tomaattikantapää ja sädekavennuskärki. En edes yritä saada raitoja kulkemaan samaan tahtiin molemmissa sukissa, sillä se ei ole tärkeää. On toki asioita, joiden on oltava just eikä melkein, mutta sukkien värijuoksut eivät todellakaan ole sellainen asia. Värille olen onneksi lämmennyt. En erityisemmin pidä oranssista, enkä voisi kuvitella oranssia vaatetta tai sisustusta, mutta sukissa menköön. Näitä nähdään vielä, sillä kirjavia Fabeleita on vielä jäljellä. Seuraavaan pariin kokeilen ehkä tähtikärkikavennusta tai pyöreää kärkeä.

Projekti: Sunset Tomato Heels (Ravelry)
Ohje: Perussukka tomaattikantapäällä
Koko: 36
Lanka: Kirjava Garnstudio Drops Fabel Print
Menekkki: 68 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Nätit tuli vaikka väri olikin vain vähän sinnepäin.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Viimeinen pari uunista ulos

Vuoden ensimmäiseksi esittelen viime vuoden viimeisen valmistuneen projektin. En raaski laittaa pitsisukkiani talvikenkiin ja päätin kuitenkin opetella käyttämään villasukkia talvikengissä. Jostain syystä olen tehnyt itselleni aika vähän sukkia ja juuri mitään kenkiin sopivia ei ollut, joten jouduin aloittamaan uusia sukkia. Toisaalta tarvitsin matkaneuleen autossa pimeässä tai muuten huonossa valossa neulomista varten, joten päätin aloittaa perussukat. Vaikka pidänkin ehkä ranskalaisesta kantapäästä käytössä eniten, päädyn herkästi tomaattikantapäähän sen neulomisen helppouden vuoksi. En pidä ranskalais ta tietenkään vaikeana, mutta kenkäsukkiin en jaksa panostaa, eikä minua huvittanut laskea kerroksia ja poimia silmukoita. Tomaatin osaan tehdä ulkomuistista sitä juurikaan ajattelematta.


Projekti: Tomato Heel Basic Socks (Ravelry)
Ohje: Perussukka tomaattikantapäällä
Koko: 36
Lanka: Kirjava Garnstudio Drops Fabel Long Print
Menekkki: 68 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Nätit tuli vaikka pimeässä paljon neuloinkin.

Langaksi valikoitui vaalea Fabel Long Print värissä Rosemist, jostä näkee silmukat vähän huonommassakin valossa. Opettelin neulomaan pimeässä näppituntumalta Merijärven reissulla ja joulun ajan automatkoilla. Yllättävän hyvin se sujui. Kerran tarvitsin taskulamppua pudonneen silmukan metsästämiseksi. Hyvin sujui myös sähkökatkon aikana kynttilänvalossa neulominen. Jonkun tunnin saimme Tapanina odottaa Virtasten paluuta. Olen tykästynyt Fabeliin, joka on edullinen ja hyväntuntuinen sukkalanka. Eihän se tietenkään ole mikään luksussukkalanka, vaan ihan tavallinen perussukkalanka, mutta hinta-laatusuhde tuntuu olevan kohdallaan. Toivottavasti siihen tulee lisää kauniita värejä, sillä Fabel Printissä on paljon kovin levottomia värejä.


Lopputuloksena juuri tarkoitukseensa sopiva sukka. Pitkä joustinneule pitää sukan hyvin ylhäällä ja tomaati istuu jalkaani oikein hyvin. Silmukkamäärä on 64, mikä tuntuu nyt vähän naftilta, mutta eipähän ainakaan venähdä liian suureksi. Kärjen teen sädekavennuskärjen, sillä en jaksa kantapään jälkeen laskea uutta kerroksen vaihtumiskohtaa ja asetella nauhakavennuskärkeä, kun sädekavennus ei vaadi mitään laskutoimituksia. Tomaattia varten silmukat jaetaan kolmelle puikolle ja olen sen jälkeen tasannut ne takaisin neljälle puikolle, mutta kärkeä ei voi tehdä suoraan sille silmukkajaolle samalla tavalla kuin ranskalaisen kantapään jälkeen.

Ohhoh. Tulipa paljon asiaa autopilotilla suunnilleen pimeässä neulotuista perussukista. Aloitin jo seuraavat samanlaiset Fabel-sukat auringonlaskun väreissä hehkuvasta Fabel Print Sunsetistä.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Kehräämö Christina -reissu


Teimme sunnuntaina reissun Merijärvelle Kehräämö Christinaan hypistelemään aivan ihania lammastuotteita. Siellä oli taljoja, villoja, lankaa ja tietysti lankaa. Mukaani tarttui käsinvärjättyä liilaa sukkalankaa, jonka värin joulukuun pimeä söi, vaikka kuvat otinkin päivän valoisimpaan aikaan. Mietin, että miksi edes vaivaudun, mutta kuvaton blogi on kuin hännätön orava. Lanka on kaksisäikeistä nylonilla vahvistettua suomenlammasta Sadan gramman vyyhdissä on 350 metriä eli oikein mukava määrä. Ostin myös luonnonvärisen kaksisäikeisen kainuunharmassukkalangan, jossa on 270 metriä sataa grammaa kohti, mutta vyyhti on hieman suurempi. Kehruukuiduista mukaan tarttui kainuunharmasta ja ruskeaa suomenlammasta. Kuvasta unohtui herttainen Gotlanninlammas kiharapussukka, jonka ostin hypisteltäväksi. Se oli niin suloista sellofaaniin käärittynä. Suosittelen lämpimästi poikkeamaan Merijärvellä Kehräämössä, jos niillämain sattuu liikkumaan.


Automatkalle aloitin jo valmiiksi perussukan Fabelista. Valitsin vaalean Rose Mistin Fabel Long Printiä. Teen yksinkertaiset sukat itselleni kenkiin. Kantapääksi valitsin tomatin, jotta minun ei tarvitse laskea mitään muuta kuin jakaa silmukat kolmelle puikolle. En raaski laittaa ihania pitsisukkiani uusiin talvisaapikkaisiini, jotka kuitenkin kaipaavat ohutta villasukkaa sisäänsä. Puoli sukkaa valmistui autossa istuessa ja kohta saan taas luoda lisää silmukoita.


Kehräämössä ihastuin hunajakennokuvioisiin lapasiin. Olin kuin pikkutyttö uuden lelun saatuaan, kun puristelin kättäni nyrkkiin lapasessa. Siinä lapasessa oli tuntuma kerrassaan viehättävä. Rasvainen, paksu villa antoi elämykseen varmasti oman lisänsä, mutta päätin kokeilla hunajakennokuviota lankavarastostani kaivamallani Nepalilla. Peukalokiilan kehittäminen tähän on oma haasteensa, mutta jotenkin sen tähän vielä väkerrän. Jos lapasissa ei ole peukalokiilaa, en varmasti tule niitä koskaan käyttäneeksi. Ensin pitää kuitenkin laskeskella kuinka paljon silmukoita tarvitsen ja muita suunnitteluasioita.

perjantai 2. joulukuuta 2011

ChiaoGoo Stainless Steel sukkapuikot

Tilasin ChiaoGoon pitsipyöröistä innostuneena teräksiset sukkapuikot testattavaksi (... ööö ... lokakuussa). Pidän kovasti 15 senttisistä sukkapuikoista ja siksi taisin niistä kiinnostua. Näitä lyhyempiä ei juuri metallisina ole näkynyt. Varsinkin sukkia neuloessa ne ovat paljon 20 senttisiä kätevämmät. Toki paksut sukkapuikot kaipaavat jo pituutta ja minullakin 3,5 mm ja sitä paksummat ovat 20 senttisiä. Hihoja ja sellaisia neuloessa ovat pidemmät sukkapuikot tietysti kätevämmmät.

Olen viime vuodet neulonut KnitPron Symfonie -sukkapuikoilla. Minulla on setti 2 mm - 3,25 mm kaikki koot 15-senttisinä ja se on äärettömän kätevää. Setissäni tosin lukee KnitPicks Harmony, sillä se on niin vanha, ettei Suomen markkinoilla ollut vielä KnitPro'ta tai en ainakaan ollut kuullut silloin siitä. Metallisiin sukkapuikkoihin en ole koskenut vuosiin ja olin jo unohtanut, mikä puisissa sukkapuikoissa on parasta. Se on niiden hauraus. Minulla on tiukka käsiala ja puisia puikkoja en uskalla puristaa niin, että saisin kauhean tiukkaa jälkeä aikaan, mutta sen olin jo ehtinyt unohtaa. Sain nyt näillä teräspuikoilla aivan peltiä aikaan. Jouduin purkamaan ja ajattelemaan koko ajan käsialaani, etten kiristäisi liikaa. Siksi en taida tilata näitä lisää, vaikka oikein mainioita puikkoja ovatkin.


Kärjet ovat suunnilleen yhtä terävät kuin KnitProssa. Puikkojen pinta on täysin sileä ja ainakaan tällainen ohut 2,25 mm puikko ei paina kauheasti. Merkki ja puikkokoko on etsattu jokaiseen puikkoon ja luultavasti merkintä myös pysyy. Näissä puikoissa ei kuulemma ole nikkeliä, mutta vannomaan en mene, sillä näitä ei varsinaisesti markkinoida nikkelittöminä. Jos neuloisin löytää, saattaisin hyvinkin tykästyä näillä neulomiseen, mutta kiristän liikaa, kun tiedän, ettei puikko katkea ja käteni eivät kestä pidemmän päälle sellaista neulomista.

Minulla on muutama sukkaohje jäänyt neulomatta sen takia, että niissä on pitänyt pitsikuviossa neuloa neljää tai useampaakin silmukkaa yhteen ja en uskaltanut survoa puupuikoilla niin kovasti, että olisin saanut ne tehtyä, mutta näillä voisin neuloa nyt sitten niitä malleja.

Projekti: Sunset socks (Ravelry)
Ohje:  Slip Stitch Heel Basic Socks by Wendy D. Johnson (Socks from the Toe Up)
Koko: 38
Lanka: Puna-oranssikirjava Garnstudio Drops Fabel
Menekkki: 66 grammaa
Puikot: ChiaoGoo Stainless Steel 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Ihan kivat. Seuraava!

Niin niistä sukista piti myös kirjoittaa. Testisukiksi valikoitui Socks from the Toe Up -kirjan perusohje vahvistetulla kantapäällä. En erityisemmin pitänyt kantapään neulomisesta, enkä ole ainakaan vielä kääntynyt kärjestä aloitettavien sukkien neulojaksi. Mielenkiintoa projektiin toi värien jännittäminen. Ainakin jonkin aikaa jaksan silloin tällöin innostua värien vaihtumisen seuraamiseen. Tähtäsin kokoon 36, mutta taas livahti pari senttiä liikaa pituutta ja sukat ovat hitusen liian suuret, mutta varmaan näillekin joku käyttäjä löytyy. Lankaa meni taas 1,5 kerää sukkapariin. Onneksi olen oppinut ostamaan kolme kerää Fabelia. Neulon kolmesta kerästä kaksi sukkparia, eikä jäljelle jää juuri mitään nöttösiä.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kuumetta, räkää, sukankutimia ja niin edelleen

En erityisemmin välitä sairastamisesta ja rankempi sairastelu vaatii enemmän lohtulankaa, eikös? Jouduin menemään kaupunkiin hoitamaan asioita ja kun olin kulmilla livahdin lankakauppaan keräämään voimia, että jaksan palata takaisin. Lumoavassa langassa alkoi Dropsin Alpakkajuhlat ja sorruin haaveilemaani vaaleanpunaiseen Baby Alpaca Silkiin, kun se ei nyt tullut niin kalliiksi. Ostin puoli kiloa villatakkia tai jotain semmoista varten. Dahliassa on jo hihatkin, joten jäljellä ovat enää "etuliepukkeet" ja sehän on jo alamäkeä kaikki loppu ja menee varmasti omalla painollaan. Kyllä se valmistuu ja ihan villatakiksi muotoutuu. Eikun alpakkatakiksi tietysti. ;-) Baby Alpaca Silkille en ole vielä päättänyt mallia, mutta olen miettinyt Alpakkametsää ja Ysolda Teaguen Coralinea, mutten ole vielä päättänyt mitään. En ole varma mahtuisinko Alpakkametsään ja miten Coralineen saisi sievästi kiinnitykset koko matkalle, mutta Dahliassa on vielä sen verran neulomista, ettei minun tarvitse ihan vielä tietääkään.


Punertavankirjava Fabel on sukkakokeiluja varten. Ajattelin neuloa muutamat perussukat ja alkaa käyttämään talvikengissä villasukkia. Hienoa pitsivillasukkia en raaski känkiin pistää, joten tarvitsen muutamat vähemmän hienot kukat ja jotta jaksaisin neuloa perussukkia tarvitaan pätkärääkkäystä. Kolmen Fabel kerän ostamisesta on tullut tapa, sillä kolmesta kerästä saa kaksi paria naisten sukkia eikä jäljelle jää kuin pieni nöttönen. Lisäksi mukaan tarttui viimein Cloverin isot päättelyneulat ja Chibi-neulainsäilytyspurkki, joiden ostoa olen suunnitellut pitkään.


Miten kovasti pitää olla kuumetta, ettei muista aloittamiaan sukkia? En ole varma, mutta ehkä se 38 oli tarpeeksi, sillä löysin eilen pöydältäni Vikingin Vilmasta aloittamani sukat, mutten muista sukkia aloittaneeni. Mallikuviota oli sen verran, että jäljitin mallin Socks from the Toe Up kirjan Labyrinth -sukkiin ja kai näistä sukat tulee, mutta on kovin hämmentävää löytää sukankudin, jota ei muista aloittaneensa, vaikkei aloituksesta voi olla viikkoa enempää missään tapauksessa. Samaisesta kirjasta on nyt tekeillä kolmet sukat. Hupsista. Kipeänähän sai aloittaa uusia projekteja vai mitä? Auringon laskun väreissä hehkuvasta Fabelista on tulossa Slip Stitch Heel Basic Socks. Testaan uusia ChiaoGoon terässukkapuikkojani. Nyt muistan taas, miksi siirryin puisiin. Neulon teräksisillä turhan tiukkaa ja kädet rasittuvat. Kummasti parissa kolmessa vuodessa unohtaa tällaiset asiat.

Nyt jatkan nimipäiväni viettämistä kuuman teen, kurkkupastillien, hunajan ja sukankudinten kanssa.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Spey Ribbed Socks

Vahvistettu tomaattikantapää meni siis pieleen ja piti kehittää jotain muuta. Olin katsellut sillä silmällä Knitting Vintage Socks kirjan Yarrow Ribbed socks -ohjetta, mutta epäilin siinä olevan joustinneuleen toimivuutta. Kolme oikein, 1 nurin, 1 o, 1 n -joustin ei vedä kasaan eikä oikein aja asiaansa, mutta minua kiinnosti suunnattomasti ohjeen tiedoissa mainittu saksalainen kantapää ja ranskalainen kärki. Päätin kokeilla Spey Valley -sukkien (Knitting on the Road -kirjasta) joustinneuletta (2 o, 2 n, 2 o, 1 n), jolla pääsin melko lähelle Yarrow Ribbed sukkien silmukkamäärää. Joustinneuleen raitojen paikkoja ei voinut samalla tavalla vaihtaa, kuten alkuperäisen joustinneuleen, joten neulon yhden kerroksen nurjaa joustinneuleen muuttumiskohtaan. Jos en mainitsisi muutosta, tuskin kukaan huomaisi, että sukissa on väärä joustinneule, sillä visuaalisesti sukat ovat hyvin samanlaiset.


Saksalainen kantapää ei poikkea suuresti ranskalaisesta. Se on lähinnä leveämpi ja istuu ehkä levemmän kantapään vaativiin jalkoihin. Tätä voisi jossain miestensukissa käyttää. Istuvuus on kuitenkin melkolailla samanlainen kuin ranskalaisella kantapäällä, joka on suuri suosikkini. Muokkasin hieman kantalappuakin, sillä pidän vahvistetuista kantapäistä, sillä ne istuvat minusta paremmin ja ovat jotenkin jämäkämpiä. En usko, että vahvistus estää sukkaa kulumasta rikki, sillä ainakaan minun sukkani eivät kulu kantalapusta, vaan päkiän alta. Mutta toisaalta minä en käytä villasukkia kengissä. Silloin kantalappuun ehkä kohdistuisi kulutusta.

Projekti: Spey Ribbed Socks (Ravelry)
Ohje: Yarrow Ribbed Sock by Nancy Bush (Knitting Vintage Socks)
Koko: 39
Lanka: Lilakirjava Garnstudio DROPS Fabel Print
Menekkki: 68 grammaa
Puikot: KnitPicks Harmony 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
 Fiilis: Ihan kivat sukat.



Kärki oli pettymys. Ohje on kirjoitettu neljällä puikolla neulottavaksi ja minä neulon viidellä puikolla ja kun päätä särki, enkä jaksanut ajatella, miten kavennukset sijoittuvat neljälle puikolle. Päädyin tekemään tavallisen nauhakavennuksen. Mikäli oikein tulkitsin ohjetta se ranskalainen kärki oli tavallisen nauhakavennuksen tapainen, mutta siinä oli kolme niitä "nauhoja" eli kavennusrivillä kaventui kuusi silmukkaa neljän sijasta. En ole aivan varma. Täytyy kokeilla sitä kärkeä joskus toiste.

Onneksi lankaa jäi sen verran vähän, ettei minun tarvitse ostaa yhtä kerää taas lisää, sillä väristys alkoi jo kyllästyttää. Seuraavaksi ehkä ostan oranssipunaista Fabel Printiä, joka on saman tyyppinen kuin tämä väri eli siinä ei ole lainkaan valkoista, mikä tekee useimmista kirjavista Fabeleista ihan hirveän kirjavia. Toisaalta vastaava siniturkoosi viehättäisi myös. Olen jotenkin oppinut tykkäämään hieman turkoosista. En itselläni, mutta joillekin muille se sopii hyvin. Mutta ennen perjantaita en osta mitään, sillä nyt täytyy palata tenttikirjan pariin. Tuhannen sivun kirjatentin päälle voi itsensä palkita langalla. Tällä viikolla on viimeinen rutistus nykyisten opiskelujen osalta ja loppukuusta pitäisi jo valmistua. Kauhistuttaa, mutta pakko se vaan on.

torstai 1. syyskuuta 2011

Syyskuuta

Vahvistettu tomaattikantapää meni siis metsään. No mitäs sitten seuraavaksi? Etsin aiemmin kivaa joustinneulesukan ohjetta ja kokeilinkin Nancy Bushin Yarrow Ribbed Sock -ohjetta Knitting Vintage Socks -kirjasta, josta olen tehnyt hämmästyttävän monet sukat. Siinä on kirja, jossa on paljon hyviä ohjeita. Sukkasatoilijoille ja tietysti muillekin sukkaneulojille vinkiksi. Yarrow Ribbed -sukissa on vaan se vika, ettei niiden joustinneule ole järin käytännöllinen. Kolme oikein, 1 nurin, 1 o, 1 n -joustin ei vedä kasaan eikä oikein aja asiaansa, mutta minua kiinnosti suunnattomasti ohjeen tiedoissa mainittu saksalainen kantapää ja ranskalainen kärki. Kumpaakaan en muista koskaan tehneeni. Vaihdoin joustinneuleen Spey Valley -sukissani hyväksi toteamaani 2 o, 2 n, 2o, 1n -joustimeen. Kukaan ei katso joustinneuletta niin tarkkaan, että huomasi ja silmukkamääräkin oli niin lähellä, että saatoin seurata ohjetta muuten hyvin. Saksalainen kantapää ei hirveästi poikkea ranskalaisesta. Se on vain leveämpi. Istuvuus vaikuttaa aika hyvältä. Kiilakavennuksissa oli niissäkin pieni yllätys ja odotan innolla millainen kärki mallissa on.


Sorruin ostamaan kaksi huivikirjaa, kun Ravelryssa näyttää yhdellä sun toisella olevan kirjahyllyntyhjennystä meneillään. Victorian Lace Todayn olen päättänyt ostaa jo kauan sitten, mutta Folk Shawlsista olen vain haaveillut, sillä epäilin, ettei sitä mistään saisi. En voinut vastustaa, kun edullisesti sain. Victorian Lace todayssa on 40 huiviohjetta 1800-luvulta ja Folk Shawlsissa 25 vähän tuoreempaa mallia. Kukahan päällystäisi mun puolestani... Tarjolla olisi pari ihanaa sukkakirjaakin, mutta täytyy viheltää peli poikki ennen kuin ahnehtii ihan liikaa. Entisistäkin on monta mallia neulomatta.

Ja lopuksi lankalaihdutuksesta. Mun pitää varmaan lopettaa lankalaihdutuksesta puhuminen. Meni taas elokuukin niin ketuilleen. Ostin lankaa 750 grammaa ja käytin vain puoli kiloa. No lahjoitin äidin sukkakokeiluihin parit sukkalangat, mutta silti tuli 50 grammaa plussaa. Nytkin pitäisi ostaa pari kolme kerää Fabelia tilaussukkiin ja mun niin tekisi mieli ostaa Heritage Silkiä. Onneksi sitä ei nyt ole vadelmanpunaisena enää Lumoavassa langassa, mutta Laura varmasti tilailee lisää.

Lopuksi pahoittelen sitä, että blogissa tulee varmaan olemaan hieman hiljaisempaa, vaikka neulonta itsessään varmasti lisääntyy, kun joululahjaneulonta on alkanut ja kaikkea ei voi enää paljastaa täällä lähipiirin takia. Hyvää alkusyksyä kaikille!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Mätä tomaatti


Laskin, että saan lähes kokonaan kolmannen sukat neulottua tomaattikantapääsukistani jääneestä Fabel Printistä, joten päätin ostaa kolmannen kerän ja kokeilla vahvistettua versiota tomaatista. Edellisen parin täydellistä onnistumista ei voinut seurata kuin yhtä täydellinen katastrofi. Aloitin vaihteeksi kärjestä ja käytin hyväksi havaitsemaani Judy's Magic Cast on -metodia, jota suosittelen lämpimästi ja suunnittelin päättäväni sukat aivan yhtä hyväksi kokeilemani Jeny's Surprisingly Stretchy Bind-Off -metodia. Se oli liian pitkälle mietittyä, sillä sinne en todellakaan päässyt. Kantapää mättäsi ja pahasti. Nostetut silmukat kiristivät kantapään aivan liian pieneksi. Oma kantapääni on pieni ja siro eikä vaadi ylimääräistä tilaa, mutta tähän sukkaan se mahtui vain vaivoin, enkä usko, että tämä sopisi saajan jalkaan. Lisäksi sukka kiristyi etupuolelta täsmälleen samalla tavalla kuin tiimalasikantapää kiristää. Tomaattikantapään edut hukkuivat siihen, että kantapää pieneni liikaa vahvistuksen takia. Vahvistettuun kantapäähän täytyy lisätä silmukoita, jotta se toimisi. Kokeilisinkohan Cat Bordhin Coriolis -sukkaa seuraavaksi...


Olin taas eilen kaameita kämppiksiä paossa päivän ja istuin Lumoavassa langassa koko aukioloajan. Voi miten elämättömältä tämä kuulostaakaan, mutta ensi lauantain lupaan olla poissa sieltä. Mutta oli niin terveellistä olla mukavien ihmisten seurassa eikä täällä kämpillä keräämässä kiukkua kaikesta tästä soluasumiskauheudesta. Tarkoitukseni oli ostaa vain yksi kerä Fabelia ylläoleviin sukkiin, mutta mukaan tarttui fuksianvärinen vyyhti Cascadea. Teen itselleni myssyn jossain vaiheessa, kun väri oli niin sopiva. Tämän kaveriksi sopisi huivi vadelmanpunaisesta Cascaden Heritage Silkistä, mutta se väri oli onneksi jo loppu. Ysolda Teaguen The Orchid Thief Shawlette olisi varmaan aika komea Heritage Silkistä ja sen pariksi samaisen suunnittelijan Snapdragon Tam. Eikö kuulostakin hyvältä?

lauantai 27. elokuuta 2011

Tomaattikantapäät

Pidän kovasti uusien tekniikoiden ja juttujen kokeilemisesta ja innostuin tietenkin uudesta Cat Bordhin kantapäästä. Intouduin ostamaan pätkävärjättyä Fabelia ihan testiä varten ja onhan tässä aika ihanat värit. Loin 64 silmukkaa ja neuloin perussukkaa varren. Kaksi oikein, kaksi nurin -joustinneuletta parikymmentä kerrosta ja sitten sileää neuletta. Mielenkiintoa riitti kyllä langan värien seuraamisessa. Odotin paljon levottomampaa värikäyttäytymistä, mutta tämä on juuri oikeanlainen väritys pätkävärjäyksestä sukkalankaan. Sopivan kirjava ollakseen kiintoisa, mutta sopivan harmoninen, ettei näytä kauhealta. Suosittelen tätä ja niitä kahta muuta Fabel Print -väriä, joissa ei ole lainkaan valkoista. Ne ovat harmonisempia ja ihan kivoja värejä.


Ja sitten siitä kantapäästä. Tein sen YouTube videon avulla. Youtubea olen ennenkin hyödyntänyt uusien tekniikoiden opetteluun, mutta yleensä jonkin pienemmän jutun suhteen, mutta ihan toimiva systeemi se on tämäkin. Video on siis kantapään keksijän itsensä tekemä Cat’s Sweet Tomato Heel Socks - a Heel Tutorial. Kantapää on kaikessa yksinkertaisuudessaan huikea. Ei lappua, laskemista, silmukoiden poimimista, kaventamista tai lisäämistä. Tämä on helppo kantapää, jossa tarvitaan vain lyhennetyt kerrokset. Ei tarvitse laskea muuta kuin jakaa silmukat kolmeen osaan ja sitten vain neuloa. Toisen kantapään kohdalla en edes katsonut videota uudelleen. En epäillyt lainkaan kykyäni neuloa saman uudelleen. Vertaan tätä kantapäätä lähinnä tiimalasikantapäähän, josta tämä tavallaan on muunnelta. Sen tämä pesee mennen tullen moneen kertaan. Jos joskus tulee vastaan tiimalasikantapäällinen ohje, niin aion kyllä yrittää sen korvaamista tällä, mikäli se vaan on kuvion puolesta mahdollista. Tiimalasikantapää nimittäin ei istu jalkaani yhtään. Se kiristää väärästä kohti ja on muutenkin kovin epäkäytännöllinen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä tiimalasin tilalla. Omaa suosikkiani ranskalaista kantapäätä en vaihda tähän, vaikka se työläämpi ja monimutkaisempi onkin. Osaan tehdä ranskalaisen vaikka unissani ja se toimii takuuvarmasti jalkaani. Opettelen mielelläni uusia, mutta palaan luultavasti aina takaisin ranskalaiseen sen istuvuuden vuoksi.

Projekti: Sweet Tomato Heel Socks (Ravelry)
Ohje: Perussukka Cat Bordhin Sweet Tomato Heel -kantapäällä.
Koko: 39
Lanka: Lilakirjava Garnstudio DROPS Fabel Print
Menekkki: 70 grammaa
Puikot: KnitPicks Harmony 2,25 mm 15 cm sukkapuikot
Fiilis: Ihanat sukat!


Kärjen tein sädekavennuskärkenä (round toe), koska kantapää sekoitti silmukkajaon ja olisin joutunut laskemaan ja järjestämään silmukoita nauhakavennuksia varten. Yleensä teen nauhakavennukset, mutta pidän tästä "pyöreästä" kärjestä. Se on helppo tehdä ulkomuistista ja kun kaikilla puikoilla on yhtä monta silmukkaa, se on helppo tehdä, eikä joudu laskemaan juurikaan. Kaikenkaikkiaan sukista tuli kivat ja oli kiva välillä tehdä jotain melko yksinkertaista varsinkin, kun littanaksi mennyt tyyny jumitti niskat ja olen kärsinyt toista viikkoa yhteen menoon päänsärkyä. Väri aiheutti ihastusta töissä kahvipöydässä ja muutenkin. Ainakin kolme neljä ihmistä olisi halunnut sukat itselleen, mutta pysyin lujana enkä neulo melkein perussukkaa samasta langasta niin monelle. Huomenissa kirjoittelen kuinka tämän kantapään vahvistetun version kanssa kävi.

perjantai 26. elokuuta 2011

Kantapäitä


Ensimmäiset Sweet Tomato Heel -sukat valmistuivat toissapäivänä ja kirjoittelen niistä lisää huomenissa. Lankaa jäi sen verran paljon, että päätin aloittaa vahvistetun tomaattikantapään testauksen samasta langasta. Huomenna täytyy kipaista Lumoavaan lankaan ostamaan yksi lisäkerä. Olen ennenkin havainnut, että saan 150 grammasta ohutta sukkalankaa kahdet naisten sukat, mutten tajunnut siltikään ostaa kolmea kerää kerralla. Aloitin vaihteen vuoksi päätin aloittaa kärjestä ja testata, miten kantapää toimii toiseen suuntaan. Kätevää, kun voi tehdä saman molempiin suuntiin.


Olin neulesuunnittelutuulella ja kun ilmeni tarvetta suuremmille koille sukkaohjettani, niin laskin näppäränä tyttönä parit koot lisää. Käänsin varmuuden vuoksi kantapäät purkukorista nappamallani sukan varren päähän. Näyttää kovin hassulta, kun kantapään käännös on suoraan jousnneuleen päässä, mutta silmukkamäärät sain oikein. Ohjeen Ravelry-sivulta voi nyt ladata pdf:n, jossa on 80 ja 88 silmukan sukkien ohje, joka vastaa suunnilleen kokoja 45 - 47. Minua on vähän harmittanut, kun yhtään projektia ei ole tullut Ravelryyn. Googlettamalla löysin yhdet sukat. Olisi niin kiva nähdä muiden tekemiä sukkia. Seuraava ohjeeni on onneksi kiintoisampi ja saan varmaan nähdä ihania toteutuksia talven mittaan.

maanantai 22. elokuuta 2011

Istuu kuin sukka!


Vähän oudolta se näyttää, mutta istuu jalkaan hienosti. Olin vähän skeptinen, mutta vaikuttaa siltä, ettei ratkaisu ole yhtään hullumpi.