perjantai 9. joulukuuta 2011

Mitään joulupalloja en neulo

Pyörittelin silmiäni, enkä kommentoinut, mitä ajattelin, kun lokakuussa ensimmäisen kerran törmäsin neulottuihin joulupalloihin. En olisi ikimaailmassa arvannut, että tästä tulee villitys. Naureskelin toista kuukautta, että tuohon en lähde mukaan. Olisi pitänyt arvata, että kun kerrankin möläyttää taikasanat "en ikinä", on aivan varmaa, että kohta on puikoilla joulupalloja. Olen taas syönyt sanojani. Yritän välttää jatkossa en ikinä ja en koskaan -tyyppisiä virkkeitä.



Lumoavan langan Laura pisti pystyyn joulupallokilpailun ja pakkohan se on osallistua palkinnontoivossa. Langoiksi kaivoin jotain tuntemattomia suuruuksia lankavaraston pohjalta. En tiedä mitä ne ovat. Epäilen akryyliksi, mutten tiedä mistä sellaisia olisi pusseihin ilmestynyt. Ehkä kammolangat lisääntyvät langanpätkistä salaa öisin. Olen muutenkin epäillyt, että kammolangat lisääntyvät omia aikojaan. Täytteeksi pistin lisää kammolankaa, jota en halua neuloa. Keh. Olen ovela. Ei tämä ihan turhaa neulomista ole.

Kirjoneuletta harjoitellessa harjoittelen toisen värin neulomista "heittämällä" eli brittiläisellä tavalla. Vähän hidasta ja hankalaa se on, mutta olen päättänyt, että opin sen tavan ja käytän sitä kirjoneuleessa. Jos pidän molempia lankoja samassa kädessä, langat menevät sekaisin ja hermostun aika kirjoneuleisiin sen ja epätasaisen käsialani vuoksi. Harjoitus tekee mestarin, eikä tällainen joulupallohullutus ei mene hukkaan.



Lankaa en ole ostanut yhtään. En ainakaan villatakkiin, enkä toiseenkaan, enkä varsinkaan halvalla tarjouslankaa, etenkään mistään joulukalenterista. En.

5 kommenttia:

Neulisti kirjoitti...

Kunnioitettavaa lankojen ostamattomuutta. ;)

Lankakeiju kirjoitti...

En minäkään aluksi joulupalloista innostunut, mutta nyt on jo viides tulossa.

amuk kirjoitti...

Söpö pallo . Itse olen vielä pystynyt vastustamaan tuota villitystä, mutta saa nähdä...niin kivan näköisiä ovat. Yleensä olen vain vähän suurempien linjojen ihminen ja ihoan esim askartelua kun se ei kerta kaikkiaan minun sormillani onnistu #4#¤ tyyliin liima korvissa jne..Hyvin olet onnistunut ja pallo on hieno. Ihanat ja ennen kaikkea tarpeelliset lankaostokset myös. Tarvitseehan sitä ihminen jotakin päälle pantavaa näillä ilmoilla !

Paula kirjoitti...

Heh heh, kuulostaa just siltä miten mun olis myös käynyt jos ylipäänsä olis aikaa neuloa nykyään... Ensin vastustelisin noita, mutta sitten kuitenkin hairahtuisin. Onneks en taitais kyllä edes jaksaa neuloa kirjoneuletta, kun se pitäis opetella aivan alusta saakka, kun ei se tahdo onnistua... Ja tosiaan onneksi ei oo edes sitä aikaa :P

Mutta on ne pallot aika hienoja silti, voisin kyllä vaikka keittiön ikkunaan ripustaa jos sellaisia tänne ilmestyisi, vaikka joku muu vuosi tms :D

Lankavakka kirjoitti...

Kylläpä kassista on purkautunut kauniita ostamattomia lankoja. :p

Minä en ole ehtinyt pallotella, mutta ehkä ensi kesänä... Itsekin noille alkuun naureskelin, mutta mitä enemmän niitä näkee, sitä kivemmilta näyttävät. ;)